Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Sivistyspalveluita setvinyt livechat kiinnosti laimeasti – Nämä kaksi kysymystä Sastamalan viranhaltijoille esitettiin

Sastamalan kaupungin sivistyspuolen palveluverkkoselvityksestä järjestämä livechat ei synnyttänyt suurta kysymystulvaa maanantaina. Vuoteen 2030 tähtäävää pohjoisen alueen palveluverkkoselvitystä koskenut livechat oli käynnissä kaupungin verkkosivuilla kello 15-18. Kysymyksiä julkaistiin chat-aikana kaksi. Toinen kysymyksistä käsitteli sitä, miksi Sastamalan eri alueiden vaihtoehdot käsitellään palveluverkkoselvityksessä erillisinä. Kysymyksen jättäjän mielestä olisi viisaampaa käsitellä koko kaupungin suunnitelma kerrallaan, koska pohjoisen alueen osalta tehtävät päätökset vaikuttavat myös muiden alueiden kehittämiseen. Kasvatusjohtaja Pekka Kares vastasi, että palveluverkkoselvityksen valmistelu tehdään vaiheittain siksi, että kokonaisuus on niin laaja. Päätökset eri alueiden osalta tehdään kuitenkin yhtenä kokonaisuutena vuoden 2019 loppuun mennessä. Toinen chat-kysyjä halusi tietää, voisiko Sastamala kehittää koulutoimintaa yli kuntarajan Kokemäen Kauvatsan puolelle. Kasvatusjohtaja Kares suhtautui vastauksessaan yhteistyöhön myönteisesti ja totesi, että oppilaat naapurikunnista ovat tervetulleita Sastamalan kouluihin. – Kuntaraja ei saisi milloinkaan olla tuloksekkaan yhteistyön este. Toukolan koululla on käynyt ja käy muutama oppilas naapurikunnasta. Oppilaalla on mahdollisuus hakea koulupaikkaa naapurikunnasta. Kuljetuksista aiheutuvat kustannukset kuitenkin kuuluvat huoltajalle, Kares vastasi. Livechat-keskustelu liittyi Sastamalan sivistyspalveluiden pohjoisen alueen palveluverkkoselvitykseen. Chat-kysymyksiin olivat vastaamassa reaaliaikaisesti Sastamalan kasvatusjohtaja, tekninen johtaja, opetuspäällikkö ja varhaiskasvatuksen päällikkö. Kaupungin tavoite on päättää kesäkuuhun mennessä pohjoisen alueen palveluiden toteuttamisen linjoista. Pohjoinen alue käsittää Suodenniemen, Mouhijärven ja Karkun alueet. Loppuvuoden aikana kaupunki laatii vastaavan selvityksen muun kaupungin osalta. Selvitykseen liittyen käynnissä on myös kuntalaiskysely kaupungin verkkosivuilla. Kyselyn vastausaika päättyy 9.5.2019.