Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Marko Asell kritisoi edellisen hallituksen leikkauspäätöksiä työväen vappujuhlassa Sastamalassa: ”Eniten kärsivät ne, joilla oli jo valmiiksi taloudellisesti tiukkaa”

Vanhojen ajoneuvojen paraatin lisäksi Sastamalassa juhlittiin vappua perinteisesti työväen yhteisessä vappujuhlassa. Juhlassa puhunut kansanedustaja Marko Asell (sd.) nosti Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeänä teemana esiin koulutuksen, etenkin toisen asteen opiskelun. Hän muistutti, että pelkän peruskoulun varassa olevien ihmisten asema heikkenee jatkuvasti työmarkkinoilla. – Toisen asteen koulutuksen tulee olla osa peruskoulutusta, Asell sanoi. Hän totesi, että oppivelvollisuusikää laajentamalla parannetaan nuorten tulevaisuuden työllisyys- ja tulokehitystä. – Vain koulutuksella, koulutustason nostolla ja elinikäisellä oppimisella pystymme turvaamaan hyvinvointiyhteiskunnan myös tulevaisuudessa. Se takaa sekä yksittäiselle kansalaiselle että koko suomalaiselle yhteiskunnalle parasta turvaa alati muuttuvassa maailmassa, sanoi Asell. Hän muistutti, että myös laadukas varhaiskasvatus pystyy tehokkaasti pysäyttämään huono-osaisuuden kierteen ja parantaa lapsen oppimismahdollisuuksia. Asell kritisoi vappujuhlan puheessaan myös edellisen hallituksen tekemiä talouden tasapainotus- ja leikkauspäätöksiä. Muun muassa kiky-ratkaisut ja aktiivimalli ovat miehen mukaan kohdistuneet pienituloisimpiin. – Eniten kärsivät ne, joilla oli jo valmiiksi taloudellisesti tiukkaa. Samaan aikaan on tehty myös veronalennuksia, jotka hyödyttävät eniten hyvätuloisia, Asell painotti. Nokialaiskansanedustajan mielestä Suomen on jatkossa kyettävä suitsimaan kansainvälisten sijoitusyhtiöiden aggressiivista veronkiertoa ja verosuunnittelua. –  Ei ole oikein, että esimerkiksi sähköverkkoja ja terveyskeskuksia hallitsevat kansainväliset pääomasijoittajat voivat välttää verot Suomesta kertyneistä tuotoista, kun palkasta maksetaan verot mukisematta. Työväen vappujuhlaa vietettiin Raivion työväentalolla. Juhlapuheen lisäksi ohjelmassa oli torvisoittoa, teatteria sekä sima- ja munkkitarjoilua.