Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ikääntynyt auto on ympäristökysymys – Auton ostaja miettii myös monta muuta asiaa

Sastamalalaiset hankkivat uusia autoja viime vuonna nihkeästi. Suuntaus oli sama koko maassa. Siinä missä koko Suomessa ensirekisteröitiin 5,2 prosenttia vähemmän autoja kuin edellisvuonna, Sastamalassa vastaava luku oli 19,3 prosenttia. Autoalan tiedotuskeskus on suuntauksesta huolissaan, sillä ensirekisteröintien väheneminen tarkoittaa sitä, että autokanta ikääntyy ja että yhä enemmän autoja tuodaan käytettyinä ulkomailta. Ikääntynyt auto taas on ympäristökysymys. Kuluttajalle auto on myös kustannuskysymys. Painaako vaakakupissa eniten vähäpäästöisyys, turvallisuus, käytännöllisyys vai hinta? Kysymys ei ole vähäpätöinen. Tilastokeskuksen kasvihuonekaasupäästötilaston mukaan esimerkiksi Sastamalassa suurin kasvihuonekaasupäästöjen synnyttäjä vuonna 2017 oli kotimaan liikenne. Seuraavina tulivat maatalous ja muu energiasektori. Metsäsektoria tilastoissa ei ole huomioitu. Tämänkin tiedon pohjalta kaikkea joukkoliikennettä edistävää toimintaa on tervehdittävä ilolla. Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti tätä edistävät jo raideliikenteen kehityssuunnitelmat. Tosiasia kuitenkin on, että raideliikenteen kehitys auttaa toteutuessaan pääasiassa Sastamalasta ulospäin ja Sastamalaan suuntautuvaa joukkoliikennettä. Sisäinen joukkoliikenne on vielä lapsenkengissä, vaikka senkin eteen kaupunki tekee työtä. Laajassa ja harvaan asutussa kaupungissa ei ole helppoa sovittaa yhteen joukkoja ja liikennettä. Siksi pohdinta yksityisautoilusta – siitä, millä ajetaan ja mitä matkoja ajetaan – on entistäkin tärkeämpi.