Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Hopun vertikaalitonnissa keskiviikkona noustaan 80 askelmaa sata kertaa ylös – Kyseessä on rento kuntoilutapahtuma, jossa kukin kipuaa tyylillään

Vertikaalitonni on virallinen nimi tapahtumalle, jonka kuntoileva eläkeläinen Pentti Hiirijoki järjestää ensi keskiviikkona illalla Vammalan Hopun kuntoportaissa. –Termi tarkoittaa nousua kuntoportaita niin monta kertaa, että kilometrin mittainen kokonaisnousu tulee täyteen. Näissä Emmanmäen portaissa se tarkoittaa käytännössä sataa nousua. Samaan hengenvetoon Hiirijoki korostaa, ettei kuntotapahtuma ole kilpailu. Siis aikaa ei oteta eikä nousukertoja virallisesti lasketa. Keskeyttääkin saa ja huilata. Toki maassamme on järjestetty vertikaalitonnikisojakin. Semmoisia Sastamalassa lienee tulossa, onhan kuntoportaita jo paitsi Vammalassa myös Kiikoisissa ja Mouhijärven Tiisalassa ja pian kaiketi Kiikassa. Kello 17 alkavassa tapahtumassa ei hoppuilla. Kiivetä saa hitaaseen tahtiinkin, kunhan ei ihan puoleen yöhön mene. – Arvioisin, että hyväkuntoinen selviää urakasta alle kahdessa tunnissa, sanoo Hiirijoki. Ihan kylmiltään ei vertikaalitonnille kannata lähteä. Se sopii aktiiviselle kuntoilijalle, jolla on vähintään tyydyttävä kunto. Tervekin pitää olla, eikä ainakaan sydänvaivoja saa olla. – Ambulanssia ei paikalle ole varattu, vaan jokainen osallistuu tapahtumaan omalla vastuulla. Jos jotakin sattuu. on jokainen velvollinen auttamaan, tähdentää Hiirijoki. Ennakkoilmoittautumista ei tapahtumaan ole. Hiirijoki kuitenkin tietää, että ainakin yhden firman kuntoiluporukka on perunut keskiviikkoisen lenkkinsä osallistuakseen vertikaalitonniin. Niin, ja takuuvarmasti muutama yli 70-vuotiaskin on mukana näyttämässä mallia nuoremmille. Hopun kuntoportaissa on 80 askelmaa. Portaiden pituus on noin 45 metriä ja korkeusero alhaalta ylös 10 metriä, Vaatimustasoltaan portaat luokitellaan helpoiksi.