Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Urheilija, yrittäjä, kulttuurivaikuttaja vai juontaja – kuka heistä on Sastamalan uusi Avainhenkilö? Äänestä nyt suosikkiasi viidestä ehdokkaasta ja osallistu arvontaan!

Sastamalan vuoden 2019 Avainhenkilöksi on ehdolla viisi yleisön äänestämää ehdokasta. He ovat niin kulttuurin, liike-elämän kuin urheilunkin tunnettuja paikallisia vaikuttajia. Lopullisen ratkaisun aika on nyt, kun yleisö pääsee valitsemaan suosikkinsa viiden finalistin joukosta. He ovat sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä lentopalloilija, VaLePan passari ja moninkertainen Suomen mestari Mikko Esko, rallicrossin hallitseva Suomen mestari Henri Haapamäki, kulttuuritoimija, Tyrvään Pappilan omistaja Kirsi-Marja Nieminen, juontaja, VaLePan punavalkoisena äänenä tunnettu otteluselostaja Ilkka Nykänen, sekä autokauppias, kulttuurivaikuttaja Aulis Ylönen. Avainhenkilöfinaaliin valikoituivat yleisöehdotusten perusteella viisi eniten ääniä saanutta ja suostumuksensa äänestykseen antanutta henkilöä. Yleisö sai ehdottaa omaa suosikkiaan Tyrvään Sanomien verkkosivuilla 3.6. – 7.7. sekä perinteisesti äänestyslipukkeella postitse ja Vanhan kirjallisuuden päivillä. Kriteerinä oli ehdottaa sastamalalaista tai nykyisen Sastamalan alueella syntynyttä henkilöä, joka on myönteisesti vaikuttanut Sastamalan kehitykseen ja tehnyt paikkakuntaa tunnetuksi. Ääniä sai ensimmäisessä vaiheessa kaikkiaan 56 eri henkilöä. Tutustu finalisteihin ja äänestä tästä Nyt on aika äänestää. Kuka finalisteista on sinun mielestäsi eniten Sastamalan kehitykseen myönteisesti vaikuttanut ja paikkakuntaa tunnetuksi tehnyt henkilö? Mikko Esko Mikko Esko on VaLePan pitkäaikainen johtohahmo pelikentällä. Hän on pelannut vuosia lentopallon kansainvälisellä huipulla ja Suomen maajoukkueessa sekä tehnyt näin kotikaupunkiaan tunnetuksi eri yhteyksissä. Esko johdatti joukkueensa tänäkin vuonna Suomen mestaruuteen ja Cup-voittoon. Henri Haapamäki Henri Haapamäki on sastamalalainen rallicrossin hallitseva Suomen mestari, joka on kilpa-ajamisen lisäksi ottanut taitavasti myös sosiaalisen median haltuun. Haapamäen mukana ympäri Suomea kiertää usein myös suuri fanijoukko. Kirsi-Marja Nieminen Kirsi-Marja Nieminen on edistänyt Sastamalan kulttuurielämää merkittävästi viime vuosina. Hän kunnosti Tyrvään Pappilasta paljon kiitosta ja huomiota saaneen kulttuuri- ja tapahtumatalon yhdessä miehensä Jarmo Niemisen kanssa. Niemisten työn tuloksena nähdään parhaillaan myös kansainvälistä huipputaidetta Pappilan Kivinavetassa. Ilkka Nykänen Ilkka Nykänen on arvostettu puhetyöläinen, juontaja ja otteluselostaja. Hän on tunnettu myös VaLePan lentopallo-otteluiden punavalkoisena äänenä. Aulis Ylönen Aulis Ylönen on 90-vuotista yrityshistoriaansa juhlivan Levorannan Autoliikkeen toimitusjohtaja ja merkittävä kuvataiteen harrastaja. Hän on muun muassa kunnostanut Sammaljoen koulusta taidegallerian, jossa tänä kesänä nähdään Martti ”Huuhaa” Innasen taidetta. Äänestä Sastamalan vuoden 2019 Avainhenkilöä! Avainhenkilö julkistetaan Kansanvallan päivän juhlassa Avainhenkilö on valittu Sastamalassa ja sitä ennen Vammalassa vuodesta 1992 lähtien. Viime vuonna Avainhenkilöksi valittiin hyväntekijä Reino Rinne. Avainhenkilöksi valinta on huomionosoitus, jota ei anota tai johon ei pyritä, vaan valinta perustuu ainoastaan yleisöäänestykseen. Sastamalan vuoden 2019 Avainhenkilö julkistetaan Kansanvallan päivän juhlassa Vammalan torilla lauantaina 20. heinäkuuta. Hän saa valinnastaan kunniakirjan ja kiertopalkinnon, kaupungin symbolisen avaimen. Äänestyksen järjestävät Tyrvään Sanomat ja Kulttuuria Kaikille ry. 1992 Antti Prusi 1993 Hannu Nikkilä 1994 Mauri Kunnas 1995 Paavo Salli 1996 Sauli Vainiomäki 1997 Ilpo Tiitinen 1998 Petri Koivu 1999 Ariel Mäki-Soini 2000 Osmo Ojansivu 2001 Armi Hohko 2002 Matti Valtteri Lehtinen 2003 Arto Satonen 2004 Mirja Tenkanen 2005 Jari Andersson 2006 Marja-Liisa Honko 2007 Ismo Mäkinen 2008 Pirkko Lahtinen 2009 Maiju Vuorenoja 2010 Miikka Mäkelä 2011 Pertti Hakanen 2012 Olli Kunnari 2013 Leena Virri-Hanhijärvi 2014 Kari Kivistö 2015 Ilmari Nurminen 2016 Jarmo Nieminen 2017 Pertti Valkama 2018 Reino Rinne