Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Päällystystyöt valtatie 12:lla Äetsän ja Huittisten välillä alkavat maanantaina – ellei vesisade sotke suunnitelmia

Päällystystyöt valtatiellä 12 Äetsän ja Huittisten välillä alkavat maanantaina 6. toukokuuta. Tie saa tällä välillä uutta asvalttia noin kymmenen kilometrin matkalla. Työt kestävät runsaan viikon. Tie on päällystettävällä osuudella kaksikaistainen ja liikenne pysäytetään kummastakin suunnasta vuorotellen. Paikalla on liikenteenohjaus. Töitä tehdään päivä- ja ilta-aikaan, joten tiellä liikkujien on syytä varautua viivästyksiin. Työmaan kohdalla on alennettu nopeusrajoitusta. Nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen vasta, kun tiemerkinnät on maalattu eli noin viikko päällystystöiden jälkeen. Mahdollinen sade voi sotkea aikataulun, sillä päällystystöitä ei voida tehdä kovalla sateella. Sade voi myös viivästyttää tiemerkintöjen tekemistä, sillä tiemerkintöjä voidaan maalata ainoastaan kuivalla kelillä.