Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tuuli voi yltää paikoin jopa myrskylukemiin – Varoitus huonosta ajokelistä lauantai-iltana

Lauantai-illan aikana Suomen ylle lipuva matalapaine tuo mukanaan sadetta ja paikoin jopa myrskylukemiin yltävän lounaistuulen. Ajokeli voi illan mittaan olla huono. Pirkanmaalla tuuli voi illan aikana yltää puuskissa paikoin 15–16 metriin sekunnissa. – Aivan varsinaiset myrskylukemat kiertävät Pirkanmaan, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Oskari Rockas . Alkuillan tunteina sateet voivat Rockasin mukaan tulla Pirkanmaalla lumisina tai räntäisinä. Yön aikana sateet muuttuvat vedeksi. Mahdollisten lumisateiden vuoksi Pirkanmaalle on annettu puoleenyöhön saakka jatkuva varoitus huonosta ajokelistä. – Ajokeli voi olla liukas ja tiet voivat paikoin sohjoutua. Sään lauhtuessa mahdollisesti satavat lumet sulavat viimeistään sunnuntaina, Rockas kertoo. – Muutamia pienempiä liikenneonnettomuustehtäviä meillä on päivän aikana liukkaudesta johtuen ollut Tampereella, Orivedellä ja Sastamalassa, kertoo iltapäivällä Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Hanne Reiman .