Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Valkijärven väki Suodenniemellä odottaa Littoisten ihmettä – Kirkastaako kemikaalikäsittely vihreän leväveden jo juhannukseksi?

Vielä 1990-luvun puolivälissä suodenniemeläinen Valkijärvi oli niin kirkasvetinen, että pohjan saattoi nähdä jopa parin metrin syvyyteen asti. Enää näin ei ole. Jo monta vuotta veden pintaa on peittänyt sakea levälautta kesäisin. Kirkas vesi on muuttunut niin leväiseksi, että ranta-asukkaiden on pitänyt hakea jopa saunavesi muualta. – Keväällä on päässyt uimaan 2-3 kertaa. Sitten se on ollut ihan vihreä se järvi. Pinnalla on sellainen lautta, että reikä tarvitsee tehdä, jos uimaan menee, kuvailee Timo Rajala , yksi Valkijärven ranta-asukkaista ja järven hoitoyhdistyksen puheenjohtaja. Kemikaali kuorma-autolla rantaan ja veneellä veteen Pieni Valkijärvi Suodenniemen keskustan tuntumassa on 13 kiinteistönomistajan ympäröimä. Heistä suurin osa on vapaa-ajan asukkaita. Vuodesta 1994 järven rannalla asunut Rajala ymmärtää hyvin mökkiläisiä. – Ne ovat kuivan maan mökkejä, jos vesi on tuollaista sontaa, mies toteaa. Valkijärven ranta-asukkaiden onni on, että tilanne ei jatku tällaisena enää kauan. Noin kolmen viikon päästä järven rantaan surauttaa kuorma-auto, jonka lavalla on hypoalumiinikloridia – kemikaalia, jonka on määrä sitoa järven ravinteikkuutta ylläpitävä fosfori pohjaan ja kirkastaa vesi. Vaikutus on nopea. Jos kaikki menee suunnitellusti, veden pitäisi kirkastua juhannukseen mennessä. Littoistenjärvellä vesi on edelleen kirkasta Pari vuotta sitten Littoistenjärvellä Turun seudulla koettiin vastaava. Järvi nousi valtakunnan julkisuuteen muututtuaan kemikaalikäsittelyn jälkeen ällistyttävän kirkasvetiseksi, jopa turkoosiksi. Yhä edelleen järven vesi on kirkasta ja vaikutus on ollut pysyvä. Rajala tietää, että myös muilla järvillä vastaava kemikaalikäsittely on toiminut. – Ainoastaan yksi on minun tietojeni mukaan epäonnistunut. Reilut 30 000 euroa tänä vuonna Rajala on järven kunnostamiseksi perustetun Valkijärven hoitoyhdistyksen puheenjohtaja. Hänen lisäkseen kunnostukseen ovat sitoutuneet kaikki rannan kiinteistönomistajat. Yhdistys on hakenut järven kemikaalikäsittelyyn ja kunnostustoimenpiteisiin rahoitusta ely-keskukselta. Joutsentenreitti on jo puoltanut hanketta, mutta ely-keskuksen päätös viipyy vielä. Jos hakemus menee läpi, yhdistys voi saada avustuksena osan järven kunnostamisen kokonaiskustannuksista. Tänä vuonna kokonaiskustannukset ovat arviolta reilut 30 000 euroa. Valmistelutöitä tehty jo Tuli avustusta tai ei, ranta-asukkaat ovat päättäneet, että kunnostus tehdään. He aloittivat työt järvensä pelastamiseksi jo toukokuun alussa, kun he tekivät järven laskuojaan pohjapadon. Sen on määrä pitää vedenpinta sopivalla tasolla. Myös roskakalojen pyydystys on aloitettu. Viime keskiviikkona hoitorysään tarttui noin 15 kilogrammaa roskakalaa, lähinnä särkiä. Järvestä on otettu myös vesinäytteet, joiden perusteella kemikaalin tarve määritetään. Kemikalioinnin jälkeen, elokuussa, edessä on vielä kortteiden niitto.