Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Lukija kysyy, rehtori vastaa: Miksi Sylvään koulun yläkerrassa on valot?

Tyrviksen lukija kertoo ihmettelevänsä suuresti, miksi Sylvään koulun yläkerta on täydessä valaistuksessa viikonloppuisin ja jopa koulun joululoman aikana. – Onhan se mukavaa saada valoa pimeään maailmaan, mutta kun se ei oikein valaise muuta kuin yläosan rakenteita. Puuttuuko seinästä katkaisija näille tuikuille?, lukija utelee. Vastustetaanko valaistusta laajemminkin? Vastaajana koulun rehtori Jari Andersson. – Lukijan kysymys oli hyvä ja hauska, eikä laatuaan ihan ensimmäinen. Itse asiassa koulun remontin yhteydessä erityisesti lasikuution valaistusta vastustettiin jo suunnitteluvaiheessa. Olin toista mieltä, ja onneksi sain pidetyksi pääni. – Muuan lähiasukas otti joskus yhteyttä ja valitti valojen häikäisevän öisin niin, ettei uni tule. Suosittelin soittajalle kohteliaasti verhojen asentamista. – Kaiken kaikkiaan talon ulkovalaistus on saanut 99-prosenttisesti hyvää palautetta, erityisen paljon lapsilta. Miksi koulun valaistus on mielestäsi paikallaan? – Ajatelkaapa, miltä koulun tienoo ennen remonttia näytti. Talo oli pimeällä kuin musta möhkäle montussa ja suoraan sanoen luotaantyöntävä. – Nyt valaistus lisää talon arvokkuutta julkisena rakennuksena. Koulu on sentään kaupungin julkirakennuksista ehkä eniten käytössä, myös iltaisin ja viikonloppuisin. – Kannattaa huomata, että lasikuution lisäksi myös seinät on osittain valaistu. Yksi pitkä seinä on vielä pimeänä, mutta tarkoituksena on varustaa sekin muutamin valolähtein. Eikö valojen pito yötä päivää ole kallista? – No ei todellakaan. Kyse on häviävän pienestä menoerästä kokonaismenoihin verrattuna. Kiitos kuuluu uudelle tekniikalle. Led-valaistus on hyvää ja halpaa. – Itse asiassa olen sitä mieltä, että valojen käyttöä ehostusmielessä pitäisi lisätä kaupunkien julkisissa rakennuksissa. Monilla paikkakunnilla vain kirkko on valaistu. – Katsokaapa tarkkaan esimerkiksi Sylvään koulun valaistuja ulkoseiniä. Eikö valo luokin punaiseen tiiliseinään melkoisen hienon tunnelman? Mutta mikä on talon lasikuution alkuperäinen tarkoitus? – Sen ansiosta koulun sisätiloihin lankeaa paljon tärkeää luonnonvaloa.