Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

13-vuotias Matti tapasi tyrvääläisellä naurismaalla valkoisen olennon ja käveli vetten päällä joessa – Oikeus oli ymmällään 1600-luvun lopulla

Kirja ei osu kaupassa silmään. Sitä pitää kysyä myyjältä, joka astelee fantasiakirjojen hyllyn luo. Se on väärä hylly. Mirkka Lappalaisen viime vuonna ilmestynyt Pohjoisen noidat on tietoteos. Sen lähdeaineistoa ovat 1600-luvun loppupuolen suomalaiset ja ruotsalaiset oikeudenkäyntipöytäkirjat sekä tuomiokirjat, joihin on kirjattu lukemattomia noituusjuttuja. Pohjoisen noidat ei siis ole fantasiaa eikä fiktiota. Kirjan tarinat kerrottiin totuuksina. Oikeudenkäyntejä pidettiin paljon. Noituutta ja noitia oli runsaasti. Suomalaiset uskoivat salaperäisiin kirouksiin, voimiin ja näkyihin. Ne olivat 350 vuotta sitten samalla tavalla itsestään selviä kuin Venäjän trollit nyt. Oikeus uhkasi piiskata Riitan Totuutena pidettiin esimerkiksi Kokemäen puhuvaa makkaraa. Pohjoisen noidat kertoo, miten vihainen makkara 1670-luvun puolivälissä kyykytti Riitta -nimistä 12-vuotiasta piikatyttöä, joka teki raskaita töitä Harjavallan Pirkkalassa vaikuttaneelle isäntämiehelle Antti Simonpojalle . Harjavalta kuului tuolloin Kokemäen mahtipitäjään. Tyttö oli ollut kateissa kolme yötä ja kolme päivää. Palattuaan hän kertoili ihmisille Kokemäenjoen rannoilla, että hänet oli viety ilmojen halki kaukaiselle seudulle. Se riitti syyksi selvittää asiaa Kokemäen talvikäräjillä helmikuussa 1675. Riitta todisti lautamiehille ja tuomarille, että kaksi hattupäistä miestä oli leijuttanut häntä ilmassa ja lennättänyt etäiseen taloon, jossa toinen miehistä oli antanut hänelle vaaksan mittaisen mustan makkaran. Makkara oli huudellut Riitalle erilaisia ohjeita. "Olen penkin alla!" se karjui. "Olen täällä ikkunan takana!" "Olen hänen sydämensä vieressä!" Oikeus ei kyseenalaistanut päätöntä tarinaa. Se kiinnitti huomiota ainoastaan siihen, että tyttö kertoi kokemastaan eri istunnoissa vähän eri tavalla. Siksi piikaa haukuttiin ja uhkailtiin. Oikeus komensi hänet riisumaan paitansa käräjätuvassa ja uhkasi piiskauksella, jolloin tyttö parkaisi: "Oi, toinen niistä miehistä jotka veivät minut, on täällä ja haluaa viedä minut pois!" Koska kirkkoherrakaan ei ottanut tolkkua kertomuksen ristiriitaisuuksista, tapaus lähettiin lopulta hovioikeuteen. Hysteria levisi Taalainmaalta Kokemäen puhuvan makkaran tarinassa oli samoja piirteitä kuin Ruotsia samoihin aikoihin koetelleessa Blåkulla-hysteriassa. Se oli kenties osasyy tapauksen oikeuskäsittelylle. Esivalta ei todellakaan kaivannut ruotsalaisen noituuden kauhuja Itämeren itäpuolelle. Taalainmaan pikkukylistä metsäpalon lailla levinneen joukkohysterian ja joukkovainon polttoainetta olivat faktana pidetyt tarinat lentävistä lehmistä ja noitasapattiin liihottaneista noidista. Noidat olivat liitossa itsensä saatanan kanssa. He lennättivät pikkulapsia mukanaan paholaisen kartanoon Blåkullaan, jossa pidettiin maailman tappiin asti jatkuneita demonisia bakkanaaleja. Karmeille kertomuksille oli tyypillistä, että kaapatut lapset kastettiin Blåkullassa paholaisen nimeen. Pienet vauvat saatettiin jopa heittää pataan paistumaan. Ruumiista irronnutta rasvaa siveltiin sitten lehmän tai lampaan selkään, jotta eläimen kyydissä voi lentää. Kunnialliset naiset lankesivat puolestaan yhdyntään saatanan kanssa ja synnyttivät käärmeitä sekä rupikonnia. Joukkopsykoosi sai Ruotsissa 1660-1680-luvuilla niin valtavat mittasuhteet, että vallanpitäjien oli pakko puuttua siihen. Valtaneuvokset ja kirkonmiehet sekä kansleri Magnus Gabriel De la Gardie (1622-1686) laittoivat asialle kanslerin "uskollisen aseenkantajan" aatelispohatta Lorentz Creutzin (1615-1676). Hänen noituuskomissionsa aloitti inkvisitiomaisen työnsä Taalainmaalla elokuussa 1669. Creutz perusti Kauttuan Ruukin Sekä De la Gardiella että varsinkin Creutzilla oli vahvat siteet Suomeen ja Satakuntaan. Edellinen oli suomalaisittain Laiska-Jaakoksi kutsutun sotapäällikkö Jakob De la Gardien poika ja Kokemäenkartanoa isännöineen Axel Julius De la Gardien veli. Creutz oli uusmaalainen mahtimies. Hän oli Pernajan Sarvilahden kartanon herra, joka loi Ruotsissa uskomattoman uran sekä virka-aatelisena että talousmiehenä. Häntä pidetään yhä Suomen kaikkien aikojen rikkaimpana miehenä. Hänen poikansa Lorenz Creutz nuorempi (1646-1698) perusti nykyisen Euran alueelle ensin Kauttuankosken vesisahan ja sitten Kauttuan ruukin vuonna 1689. Hiilen saannin turvaamiseksi Creutz lunasti lisäksi lähiseudulta omistukseensa kahdeksan vanhaa kruununtilaa. Noitarovio oli hirvittävä spektaakkeli Ruotsin noituuskomitean vetäjänä Lorenz Creutz vanhempi oli ankara ja totinen mies. Noitien lennot olivat hänelle täyttä totta, sillä ne olivat ihmispoloja vaanineen saatanan ilmentymiä. Pahuutta ja syntiä vastaan oli taisteltava kaikin keinoin. Muussa tapauksessa demonit viettelisivät ja riuhtaisisivat koko valtakunnan helvetin lieskoihin. Heti kättelyssä komissio tuomitsi yli 20 syytettyä kuolemaan ja kymmeniä ihmisiä raipparangaistuksiin. Pienimmät lapset joutuivat muun muassa seisomaan kirkossa piiska kädessä kolmena sunnuntaina peräkkäin. Kuolemaantuomitut teloitettiin rovioilla. Moran kaupungissa julkinen polttaminen oli 25. elokuuta 1669 suuri kansantapahtuma. Silminnäkijät luonnehtivat sitä "hirvittäväksi spektaakkeliksi". Järkyttävä oli myös Creutz vanhemman oma kuolema. Vaikka aatelispohatta ei hallinnut merisodankäyntiä, kuningas Kaarle XI nimitti hänet Ruotsin laivaston amiraaliksi. Sulkahattu päässään hän päätyi 1. kesäkuuta 1676 laivaston ylpeyden, lippulaiva Kronanin kannelle Öölannin eteläpuolelle. Ruotsin ja tanskalais-hollantilaisen liittouman sotalaivat olivat ryhmittyneet sinne meritaisteluun. Creutzin teki virheen. Hänen väärän komentonsa vuoksi Kronan kääntyi liian nopeasti ja tuuli pullisti sen valtavat purjeet. Alus kaatui kyljelleen, jolloin ruutivarastossa syttynyt kipinä räjäytti aluksen. Kronan vajosi syvyyksiin mukanaan yli 800 miestä. Uhrien joukossa olivat amiraali Creutz itse ja hänen poikansa Gustaf . Matti lensi veriseen kartanoon Suomessa ja Satakunnassa valtaosa noidista oli miehiä. Tyrvään syyskäräjillä oli vuonna 1675 esillä muun muassa Matin ja verisen kartanon tapaus. Matti oli 13-vuotias poika Meskalan kylästä Kokemäenjoen rannalta. Karannutta karjaa etsiessään hän oli törmännyt harmaaseen sarkatakkiin sonnustautuneeseen mieheen, joka oli kuljettanut hänet vuorella sijainneeseen taloon. Se oli verhoiltu verisillä nahkoilla. Talossa istui Matille osittain tuttuja ihmisiä. Myöhemmin Matti oli tavannut Tyrväällä naurismaalla valkoisen olennon, kävellyt vetten päällä joessa ja kadottanut vaatteitaan latoon. Ne löytyivät myöhemmin naurismaalta. Matti ei todennäköisesti ollut noita eikä edes noitaoppilas. Hän oli jonkin mystisen voiman uhri tai kohde, jonka tarinan äärellä oikeus oli niin ymmällään, että käsittelyä päätettiin jatkaa seuraavilla käräjillä. Niiden pöytäkirjat eivät ole säilyneet. Ala-Satakunnassa kiersi kerjäläisnoitia Satakuntalainen erikoisuus olivat Ala-Satakunnassa eli Eurassa ja alueen muissa hallintopitäjissä 1600-luvun puolivälissä kiertäneet kerjäläisnoidat. Kerjuu sinänsä oli hyväksyttyä. Se oli oman aikansa sotea, mutta kerjuutilanteissa syntyi usein kahnauksia. Lisäksi pahamaineisia kiertolaisia saatettiin palkata kostotoimiin eli noitumaan kirouksia, epäonnea ja hengenlähtöjä lieroina tai kieroina pidetyille naapureille. Ala-Satakunnan kerjäläisnoitia vastaan käytiin monta oikeudenkäyntiä ja niissä langettiin poikkeuksellisen paljon kuolemantuomioita. Syytteessä oli pelättyjä ja pahamaineisia ammattinoitia – ukkoja ja akkoja. Joko rahaa saadakseen tai pelkkää ilkeyttään heidän katsottiin aiheuttaneen vakavaa vahinkoa ihmisille ja karjalle. Nakkilan eukolla oli paha silmä Myöhäisempi maakunnallinen erikoistapaus oli Nakkilassa vaikuttanut kulkurieukko Esterin Kaisa . Hänen on väitetty olleen paavi Pius IX :n (1792-1878) ohella ainoa ihminen maailmassa, jolla on "todistetusti" ollut paha silmä. Se tarkoittaa katsetta, joka voi vahingoittaa tai jopa tappaa ihmisen. Nakkilalainen perinteenkerääjä Vihtori Grönroos (1888-1960) kirjoitti muistiin paikallisen naisen kuvauksen: "Muistan tyttönä ollessani kotonani miten muuan kulkurieukko, jota nimitettiin Esterin Kaisaksi, aina taloon poiketessaan varovasti kurkisti oven raosta nähdäkseen, mitä talon naisväki hommasi, tai oliko jotain muuta mikä voisi vahingoitt ua hänen pahan silmänsä katseesta. Jos hän huomasi esimerkiksi uunin kupeella korin, jossa arvattavasti oli pieniä porsaita, niin hän tavallisesti pyysi talon väen ne peittämään ettei hän vaan pahentaisi niitä. Ko mää ole semmone, sen tähren ko mää olen takaperi syntynyt." Aatelisrouva näki paran Ulvilassa Kaikki noidat tai noituuden pauloihin joutuneet eivät kuuluneet köyhälistöön. Lokakuussa 1658 Ulvilan syyskäräjien juttulistalla oli tapaus, jonka päähenkilö oli ratsumestari Johan von Birckholzin puoliso, aatelisrouva Christina Hara . Hän oli bongannut Kokemäenjoessa paran. Parat olivat pahoja, pelottavia ja pyöreitä tonttuja sekä ammattivarkaita. Ne olivat yleensä lankakerän tai tuohirullan muotoisia, mutta saattoivat esiintyä myös kissan, linnun tai sammakon hahmossa. Rouva Haran näkemä para oli uinut joessa, noussut rannalle ja mennyt talon rengin vaimon aittaan. Enempää tapauksesta ei saatu irti, sillä aatelisnaiset eivät koskaan todistaneet talonpoikaisilla käräjillä. Siksi paikallinen pappi välitti tarinan oikeudelle. Henki oli syytteessä Kokemäellä Selvittämättä jäi myös ratsumestari Gotthard Baranoffin kartanolla Kokemäen Vitikkalassa vuonna 1647 sattunut outo episodi. Kartanonvouti ja ratsumies pelasivat kartanolla korttia syyskuisena iltana. Peli keskeytyi lähistöltä kuuluneeseen vihellykseen ja tulen sammumiseen. Pimeydestä kuului ääni, joka meuhkasi Jeesuksesta , lateli voudille uhkauksia ja vaati tätä laulamaan. Suomea taitamaton vouti päätyi peloissaan veisaamaan saksalaista virttä Ich dank dir lieben Herre . Seuraavana päivänä 11-vuotias Lisbet Sakarintytär paljasti voudille olevansa öisen hengen palveluksessa. Henki jatkoi äkäistä ärhentelyään Lisbetin suulla. Se ilmoitti majailleensa manatun tytön kehossa tämän syntymästä saakka ja saarnaavansa sieltä kartanon väelle Jeesuksen sanomaa. Tapauksesta kuultuaan paikallinen kirkkoherra (todennäköisesti Simon Bartholdi Göös ) määritteli Lisbetin tuomituksi. Henki puolestaan intti kirkkoherran olevan itse tuomittu. Kokemäen ylimääräisillä käräjillä tuomari ja lautamiehet jättivät Lisbetin huomiotta. Oikeuden mielestä jutun osapuoli oli henki, anden , joka oli mellastanut kartanossa aikaisemminkin. Se oli pitänyt ukkosen kaltaista meteliä, viskonut vettä Kristuksen verenä ja pidellyt käsissään kangasta, joka oli kudottu Jeesuksen armosta. Oikeus ei kyennyt päättämään, oliko henki syyllistynyt rikokseen. Mysteeri siirrettiin kirkollisten elinten selvitettäväksi. Noituutta oikeudessa vielä 1980-luvulla Noituus laantui 1700-luvulla. Sen ajan suomalaisia noitia ja noitatarinoita on toistaiseksi tutkittu selvästi vähemmän kuin edeltäneiden vuosisatojen historiaa, joka on perattu koko lailla perusteellisesti. Noituudesta syytettyjä oli 1700-luvulla kenties parisen sataa. Tutkijoiden Timo Kervisen ja Marko Nenosen kokoamien luetteloiden mukaan viimeiset noituudesta annettu kuolemantuomiot on määrätty Suomessa vuosina 1689 ja 1690. Satakunnassa noitia ei ole tiettävästi tuomittu kuolemaan sitten vuoden 1685, jolloin Valpuri Yrjöntyttärelle langetettiin ankarin mahdollinen rangaistus Eurassa. Viimeiset noituutta sivunneet suomalaisoikeudenkäynnit ovat kuitenkin 1980-luvun puolivälistä. Toisessa oli kyse tappelusta, jossa uhria lyötiin vaijerilukolla noituuden uhan vuoksi. Toisessa pääkaupunkiseutulainen nainen yritti polttamalla uhrata vuohen intialaiselle Kali-jumalalle. Artikkelin teossa käytettiin muun muassa seuraavia lähteitä: Mirkka Lappalainen: Pohjoisen noidat – Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa (Otava 2018), Toivo Vuorela: Paha silmä suomalaisen perinteen valossa (SKS 1960) ja Marko Nenonen & Timo Kervinen: Synnin palkka on kuolema – Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1700-luvulla (Otava 1994). Valpurille tehtiin vesikoe Tyrvään seudulla 1600-luvulla vaikuttanut Valpuri Kyni oli jo verenperintönä Suomen kenties tunnetuin noita-akka. Hänen äitinsä ja isoisänsä poltettiin roviolla noitina. Kyni oli myös Suomen historian ainoa noituudesta epäilty, joka on todistetusti joutunut vesikokeeseen eli heitetty veteen kädet ja jalat sidottuina. Koska hän jäi noidan merkkinä kellumaan, hänet tuomittiin kuolemaan 1635. Rangaistus lievennettiin kuitenkin piiskaukseksi ja karkotukseksi. Vuonna 1649 Kyni tuomittiin poltettavaksi roviolla syytettynä muun muassa tyrän noitumisesta kirkkoherralle ja susien loihtimisesta hyökkäämään karjan kimppuun. Tämäkin tuomio lieveni hovioikeudessa raipparangaistukseksi ja molempien korvien menettämiseksi. Perimätiedon mukaan Kyni kuitenkin lopulta poltettiin roviolla Hämeenlinnassa. Puujumala teljettiin Turun linnaan Turun läänin Lapin Kivikylässä asunut Erkki Juhonpoika "Puujumala" oli itseään 120-vuotiaaksi väittänyt kokopäiväinen ammattinoita. Hän teki tilaustöinä maksua vastaan sekä hyvää että pahaa. Lähinnä Varsinais-Suomessa 1620-1640-luvuilla kierrelleen "Puujumalan" uskottiin muun muassa pystyneen nostattamaan ja parantamaan tauteja. Lopulta hänet vangittiin, teljettiin Turun linnaan ja pantiin syytteeseen muun muassa pakkokyydityksistä, huoruudesta ja sukurutsasta sekä tyrän noitumisesta jauhoja varastaneeseen talonpoikaan. "Puujumala" tuomittiin mestattavaksi ja poltettavaksi 1641.