Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”Varsin kauniisti Mirjam Kulmala istutti seurakuntatalon pappilan ja kivinavetan välimaastoon. Toivottavasti uudet polvet eivät tätä maisemaa tärvele” – Vammalan seurakuntatalo on 50-vuotias

Tyrvään seurakunnan seurakuntatalo, nykyinen Vammalan seurakuntatalo valmistui 50 vuotta sitten ja se vihittiin käyttöönsä 5.10.1969. Rakentamista harkittiin pitkään. Seurakunnan käytössä oli poikkeuksellisen monta vapaaehtoisvoimin aikaansaatua evankelista rukoushuonetta. Seurakunta oli näin voinut keskittää investointinsa muualle. Leirikeskusasioissa Tyrväällä oltiinkin kehityksen kärjessä. Syksyllä 1965 kirkkovaltuusto myönsi kirkkohallintokunnalle suunnittelumäärärahan. Kilpailun perusteella valtuusto hyväksyi arkkitehti Mirjam Kulmalan laatimat luonnokset. Rakentamispäätös tehtiin keväällä 1966. Rakennustyöt alkoivat elokuussa 1968. Kolme pappilan piharakennusta jouduttiin purkamaan. Pääurakoitsijaksi valittiin rakennusliike Minkkinen & Ketola. Muut urakoitsijat olivat Tammisen Vesi- ja lämpöjohtoliike, Vammassähkö ja Aerator Oy Urakkasopimus. Peruskiveä päästiin muuraamaan 24.10.1968. Kirkkoherra Eino Kolari totesi puheessaan muun muassa että ”on myös sellaisia ihmisiä, jotka sanovat, ettei tällaisia taloja tarvita ja jotka tahtovat repiä alas sen yhteiskuntaa rakentavan työn, jota seurakuntakin omalta osaltaan tekee”. Hän visioi, että edessä on ”pimeä aika”, minkä keskelle seurakuntatalo tuo ”lohdutusta ja valoa”. Oman laastikauhansa pudottivat kirkkoherra Kolari, kirkkohallintokunnan puheenjohtaja Veikko Solalinna , kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Elias Mäkelä , kaupunginjohtaja Matti Pulli , kunnanjohtaja Osmo Paulasto , diplomi-insinööri E. I. Kosonen , pääurakoitsijan puolesta johtaja Antti Ketola , lämpö- ja vesiurakoitsijan puolesta johtaja Antti Tamminen , vastaava rakennusmestari Jaakko Niemi , työntekijöiden edustaja Olavi Ojala , seurakunnan taloudenhoitaja Aamos Kalliomäki , arkkitehti Mirjam Kulmala, rakennusmestari Alpo Parikka ja rakennusmestari Ensio Bergman . Harjannostajaisissa 17.1.1969 puhuivat Kolari, Solalinna, urakoitsijan puolesta rakennusmestari Raimo Seppälä , työntekijöiden edustajana Vilho Järvinen ja kaupungilta Pulli. Vihkimisjuhlapäivänä täpötäydessä Tyrvään kirkossa saarnasi arkkipiispa Martti Simojoki . Arkkipiispa vihki seurakuntatalon, ja juhlassa esiintyivät tai puhuivat Kolari, Kahra, Solalinna, Pulli, Paulasto sekä SLEY:ltä haudankaivaja Toivo Ristevirta . Musiikkia esittivät kirkkokuoro, Hirvikankaan soitinyhtye, opiskelija Sirkka Mäki ja kanttori Teuvo Uotila . Nämä nimet tiedämme, mutta varsinaisia rakentajia tunnetaan huonommin. Mukava olisi, jos joku elossa olevista, 50 vuotta sitten vasaran tai muurauskauhan varressa olleista astuisi esiin ja kertoisi, miten me silloiset kirkonrakentajat sen teimme. Miten keskeinen seurakuntatalosta siitä tulikaan Vammalan seudun ihmisille: muun muassa lukemattomien hautajaisten ja muiden juhlien pitopaikka sekä vapaan seurakuntatyön keskus. Varsin kauniisti Mirjam Kulmala istutti uudenaikaisen seurakuntatalon pappilan ja kivinavetan välimaastoon. Toivottavasti uudet polvet eivät tätä avaraa maisemaa tärvele! Jari Nurmi kirkkoherra emeritus