Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Olen hämmästynyt, mihin Vammalan jalkapallon kehitys on kulkenut – Kaikki voimat olisi keskitettävä yhden lipun alle

MIELIPIDE Minulla on ollut ja on edelleen kolme rakkautta. Ensimmäinen on vaimoni, toinen on lapseni jälkikasvuineen ja kolmanneksi jalkapallo. Olen ollut lajin parissa yli 70 vuotta, pelaajana, valmentajana, erotuomarina, seuratoimitsijana, tämän lehden urheiluavustajana ja pakinoitsijana sekä seurannut vuosikymmenien aikana otteluita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Uskon siis tietäväni jotain lajiin liittyvistä asioista. Olen ollut hämmästynyt ja joskus suorastaan surullinen siitä, mihin Vammalan jalkapallon kehitys on kulkenut eli siis niin alas kuin se sarjatasolla on mahdollista. Nyt sitten perustettiin FC Vapsin kilpailijaksi Tyrwään Palloseura. Ei siis sovita yhden seuran lipun alle. Jos halutaan vain harrastella, 7. divisioonaan mahtuu vaikka kuinka monta vammalalaisseuraa. Jos haluttaisiin saada suunta ylöspäin, kaikki voimat olisi keskitettävä yhden seuran lipun alle. Minulla ei ole varmaa tietoa, miksi uusi seura perustettiin, vaikkakin hevosmiesten tietotoimisto antoi hieman vinkkejä asiasta. Palataanpa siihen asiaan tämän jutun lopussa. Vain Palloseura ja FC Vapsi ovat hengissä. Vuosikymmenien aikana on seurojen yhdistymisiä ja uusien seurojen perustamisia tapahtunut, mutta huonolla menestyksellä. Suomalainen sananlasku sanoo: ”sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee", mutta teen sen kuitenkin. 1950-luvulla sekä Tyrvään Voimalla että Tyrvään Kisalla olivat miesjoukkueet, joiden keskinäiset ottelut olivat joskus varsin kiihkeätunnelmaisia. Minäkin pääsin joskus kentälle Voiman riveissä niitä kokemaan. Silloin Palloliitolla ja Työväen Urheiluliitolla (TUL) olivat omat sarjansa. Ensi yritys saada jalkapalloilijat samaan seuraan tapahtui juuri sillä vuosikymmenellä. Yritys oli kuolemaan tuomittu, koska oli valittava kumpaan liittoon uusi seura liittyisi. Legendaarisessa Osuuskauppa Sastamalan baarissa pidettyyn perustavaan kokoukseen tuli paikalle enemmän Kisan kannattajia. Päätettiin perustaa Vammaskosken Pallo, joka liittyi TUL:n riveihin. Voimalaiset eivät siihen lähteneet ja niin olisi käynyt päinvastoinkin, jos voimalaiset olisivat äänestyksen voittaneet. Vammaskosken Pallo eli käytännössä, niin kuin sanotaan, syksystä jouluun ja nukkui pois. Vuosikymmenen puolivälissä liitot tekivät yhteistoimintasopimuksen yhteisistä sarjoista ja tilanne muuttui. Palloseura perustettiin vuonna 1956. Isäni Tauno Lehtinen toimi Voiman jalkapallojaoston puheenjohtajana ja koki, että jalkapalloilijat olivat vähän kuin huutolaispojan asemassa yleisurheilun ja hiihdon varjossa. Niinpä hän päätti perustaa jalkapallon erikoisseuran ja perustava kokous pidettiin 11.11.1956. Kaikki vammalalaiset jalkapalloilijat liittyivät seuraan ja vireä toiminta pääsi alkuun. ”Huomasin makaavani Hakan maaliviivalla” Palloseuran edustusjoukkue selviytyi vuonna 1960 Suomen cupissa 64 parhaan joukkueen joukkoon. Arpa toi vastustajaksi mestaruussarjalaisen Valkeakosken Hakan ja ottelu oli myös vakioveikkauksen listoilla. Haka tuli Vammalan keskuskentälle parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, joukkue vilisi maajoukkuemiehiä, joten riskejä ei otettu. Ottelu herätti paikkakunnalla suurta huomiota ja niinpä katsomossa oli yli tuhat henkeä. Haka voitti 6-1 Levorannan Antin tehdessä kotijoukkueen ainoan maalin maajoukkueen maalivahdin Aarre Klingan selän taakse. Haka voitti sinä vuonna cupin lisäksi sarjamestaruuden, joten ei me huonolle hävitty! Kolme vuotta myöhemmin kohtasimme Hakan uudelleen. Pudotimme piirin 1. luokan ottelussa välierässä Tampereen Pallo-Veikot Kaalisaaressa pelatussa ottelussa. Se oli varsinainen jymypaukku, jota ihmeteltiin Tampereen piirissä oikein isolla joukolla. Loppuottelussa tuli siis Haka Kaalisaareen ja nyt Hakan voittoluvut olivat 4-1. Tuskin koskaan on Hakan maaliin tehty täysosumaa niin nopeasti kuin siinä ottelussa. Saimme hyvän hyökkäyksen ja kuinka ollakaan huomasin makaavani Hakan maaliviivalla maalivahti Mikko Rikkosen työntämänä. Näin kun joko Hietamon Pekka tai Kallion Markku oli laukaisemassa pallon kohti Hakan maalia. Kierähdin nopeasti maalin sisään ja samassa pallo oli Hakan verkossa. jos olisin jäänyt makaamaan maaliviivalle, se olisi tuomittu senaikaisten sääntöjen mukaan paitsioksi. Miksi uusi seura? Palaan nykyhetkeen ja toivon molempien seurojen kannanottoa uuden seuran perustamisen syistä ja ennen kaikkea tulevaisuudesta. Halutaanko vain höntsyillä vai pyritäänkö siihen yhteen ainoaan mahdolliseen suuntaan. Jalkapalloväki odottaa vastauksianne! Jussi Lehtinen