Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Ohi on! – ”Kellanvihreän rään pyyhki nähteni rappukäytävän seinään virnuillen”

MIELIPIDE Niin hoilattiin, kun viimeistä kertaa kasarmilta lähdettiin täyteen aikuisuuteen, sotaväen käyneenä. Nyt meuhkaa puolikansaa, että korona on ohi, koska on joku päivämäärä. Voi sun täytinen tähtitaivas. Eihän se laillinen hallituskaan tiedä, koska se ohi on. Ihmisten hillitsemiseksi ja elinkeinoelämän elvyttämisen vuoksi on rajoituksia höllennetty. Ei ruokaravintoloiden ja välioluträkälöiden avaaminen tarkoita pandemian loppua. Älkää rakkaat ihmiset luopuko niistä tavoista, jonka juuri opitte. Ei kylästellä ja kaupasta iso satsi kerralla. Helppoahan se allekirjoittaneella on. Kestotyötön, kirjasto kiinni, kaikki kolme seurakuntaa, oma mukaan lukien ulkoruokinnassa. Ainukaiset ystäväni, vastuuntuntoinen aviopari, ovat samalla linjalla kanssani. Ei pienintä riskinottoa. Ennen hallituksen määräyksiä käyttöön otin porraskäytäväkäsineet, vain niillä huoneiston ovesta ulos. Vaarassa olen kuitenkin. Rapussani kestitään vierasta, joka ei hygieniasta piittaa, ei edes peseydy ja pärskii sinne minne nokka näyttää. Kellanvihreän rään pyyhki nähteni rappukäytävän seinään virnuillen. Kauheaa, että kerrostalossa joutuu alttiiksi tappavalle virukselle naapurin välinpitämättömyyden vuoksi. Kaupan kassajonossa saa usein hypätä pois, kun tungetaan iholle. Eikö se sana kuulu, vai eikö se tehoa, kysyttiin Kekkosen ajan kansakoulussa. Uhmatkoot hullunrohkeat koronaa, vaan älkööt meitä pelkääväisiä tartuttako. Pandemia ei tunne kalenteria ja se kulkee yhä, vaikka kuukausi vaihtuu. Sulkakynämies Petteri Virtanen