Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mummulasa mää opin käveleej ja puhhuunkin opin sen ajjaan Karkum murteella

Siittä tullee juur nyj joulukuusa 80 vuatta, kun äite pakkas mut ja kolmev vanhav veljeni junnaan Kirvun Sairalan asemalla. Em mää ollenka tiä, millä konstilla äite sai sinne junnaar raahattua ainakip piironkij ja jottaim muutaki tavaraa. Isä oli jo lokakuusta lähtien ollup pois kottoo, ku hälle tuli käsky ylimääräsiin kertausharjotuksii. Soram pelko oli kova. Ja siittä se talvisota sittes syttyki 30. marraskuuta. Ninettä kylä meitil lährettävä oli, muuten oltas jääty soraj jalkoihi. Enhäm mää siittä junareisusta mittään tiä, kum mää oliv vasta yhreksän kuukaurev vanha. Isä oli kotosi Karkusta, tosta Kärppäläm Masosta. Siähem me sitte tultii, ninkun isä äitelle ensimmäisen sotapäiväj jälkeen kirjotti ja käski heti lähtee. Mummulasa mää asum pikkuplikkana neljäv vanhaan asti ja kylä siä oli mukuloitte hyvä olla. Meinaan, että ei täälä maaseurulla sorittu. Mitä nym mukulat vähä keskenänsä nahhiisteli. Siä oli Tampereen serkukki sottaa pavosa. Ernomasem paljo sitä väkkee oli, naisia ja mukuloita. Mummuj ja taatan kaks nuarinta lasta asu kans viä kotona, yhreksäj ja 14:n ikäset. Kuus vanhinta oli jo mailmalla. Taata, joka oli puuseppä, oli itte rakentanu perheellensä taloj, joka valmistu vuanna 1930. Aikasemmi he asu samalla mäjellä savupirtisä. Isäni kerto, että se oli kovasti alkeelline. Hellaakan ei ollu ollenka. Ruaka tehtiir rautaparasa, joka roikku piisin koukusa. Ulkona oli mäkiuuni, josa mummu paisto kakot ja leivät. Taatan rakentamasa asunnosa oli pirtti, pakari ja porstua, ninku siähen aikaan pruukas olla. Molemmisa huaneisa oli kolme kuusruutusta ikkunaa. Kun klasista katto ulos, nim maisemaan tuli ernomasia muatoja. Pakarin ikkunoisa oli salusiinit. Pakarista suuren osav vei tiilistä muurattu leivinuunij ja hellan yhristelmä. Se oli myäs pakaril lämmöllähre talvisi. Ruakapöytä oli pitkä ja molemmim pualin oli penkit. Pakarisa oli sivusta verettävä sänky, vähä sohvan tapane, puukannella. Siähen sai yäsijan kahrelle. Rukin paikka oli kans pakarisa. Mummu paino vinhasti jallaalla polkusinta ja kehräs villalankaa. Seinällä oli kahvemmylly ja kankainen pussukka lehtiä varte. Siihen oli kirjottu punasella lankalla ”Sanomia”. Nykyajjaam mukavuuksista ei tiäretty mittää. Kaikki vesi, mitä huushollisa tarvittii, hajettiil lähteestä, joka oli piänesä mäjesä ja sinne oli pitkä matka. Suvella puinev vesisaavi kulki rattaisa, ja talvisil luisum päällä. Se homma ei kaikilta onnistunukka, mutta mummulta se kävi hyvi. Mummu oli piänikokkoine, ketterä liikkeisänsä ja harvinaisen terve ihmine. Veten haku oli päivittäistä, samoin ku likavesien uloskantamine ämpärillä. Pirtistä mulla on semmonel lämpymänhenkinem muisto. Talvisin issoo muuria lämmitettiim pitkillä koivuhalloilla. Taata kanto sylillisen halkoja joka aamu sisälle ja sytytti pesän. Oli siinä mulla ihmettelemistä, kun tuli alko ensin nualla tuahta ja lopulta pessääj jäi mahtavan kuuma hiillos. Sitä taata sekotteli monta kertaa pitkävartisella pranstakalla. Peltien sulkemisesa piti olla tarkkana, sillä häkkää ei passannu huaneeseem päästää. Muurim pylväittev välisä kuivattiim mukuloitten ulkona kastuneet tikkurit ja housut. Pirtin permantoo peitti pitkät räsymatot. Muurin takana oli taatan itte tekemä morsiussänky. Sen hän oli tehny kihlausaikana. Se oli kaunis, viinimpunaseks petsattu ja lakattu. Sammaa sävyä oli koristeellinem piironki, sekin taatan tekemä. Piironkim päällä oli skriini, piäni puinen lipas. Siä pirettiin tärkeitä papereita, jottaiv valokuvia ja joskus rahhaaki. Sinne lapsilla ei ollu asiaa. Toinem pirtin sänky oli päästä verettävä, joka pirettiim päiväsaikaan kiinni tyännettynä. Siinä olleet patjat levitettiin ehtoolla permannolle, jotta kaikille saatiin yäsia. Kahren ikkunan alla oli piänep pöyrät ja kolmas keskellä huanetta. Pöytiem päällä oli pöytätuukit ja kloksiinit, ainaki kesällä. Kuinka mummu saikin ne aina kukkiin tummampunasij ja samettisin kuki. Mum mialuisin paikkani pirtisä oli muurin toisella pualen ollu kahrenistuttava keinustooli. Siinä tykkäsin istua ja kuunnella seinäkellor raksutusta. Talviehtoisim pirtisä oli salaperäse hämärää, sillä sähköö ei viä ollu. Muurin ottalla oli vaam piäni, peltinen öljytuikku ja pirtisä vallitsi syvä rauha. Mummulasa mää opin käveleej ja puhhuunkin opin sen ajjaan Karkum murteella. Isä pääsi terveenä jatkosorasta heinäkuusa 1942, kum miähiä kottiutettiiv vanhimmasta päästä. Vihron kesällä 1943 perheemme pääsi muuttaan Tampereen kylkee, Messukylän Atalaan, ommaan kottii. Tontti oli ostettu ja perustus tehty jo välirauhan aikana. Rakentamisen päävastuu oli nyt äitellä, mutta isän sorasta lähettämissään kirjeissä hän anto äitelle tarkkoja ohjeita. Mulla on hauskoja muistoja mummun ja taatan viarailuista meillä kotona. Harvon he kävi ja kumpikin eriksee. Nenä keittiön klasisa orotin, koska siältä mutkan takkaa alkaa näkyä orotettu viaras, kori täynnä tuliaisia. Semmosta kakskantista koria ei ollu kellääm muulla. Siä oli tiätysti kutujjuustoo, kakkoo, voita ja talkkunajauhoja. Ehkä muutaki, em muista mitä. Ilosem mummuni naurua en unohra ikinä. Viälä vanhoilla päivillään häm muisteli, kuinka minä mummulam pihasa, nähtyäni muuttoauton tulevan, hyppäsin ja huusin että herrajjestas sentää, kum mua tullaan hakkeen ommaan kottii.