Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Koko joukkue täyttä kultaa! Kapteeni Kunnari: ”Olen äärettömän ylpeä jätkistä” – Näin mestarit juhlivat loppuviikolla

Se on siinä! VaLePa juhlii kolmatta peräkkäistä lentopallon miesten Suomen mestaruuttaan - ja minkä ottelun jälkeen! Ouluun matkannut faniyleisö ei päässyt helpolla keskiviikkoillan pelistä, sillä sellaisen jännitysnäytelmän finaalipari Oulun Etta ja VaLePa Kastellin Monitoimitalossa järjestivät. VaLePa voitti ratkaisupelin ensimmäisen erän, mutta oli sen jälkeen Ettan vahvan syötön kanssa hätää kärsimässä. Mestarit olivat häviöllä jo erin 2-1 ja neljännessäkin erässä selvässä tappioasemassa, kun pelaajat viimeisellä mahdollisella hetkellä kaivoivat esiin uskomattoman voitontahdon, veivät ratkaisun viidenteen erän ja käänsivät pelin voitokseen. Näin mestaruuspokaali palaa jälleen Sastamalaan. Kunnari: ”Olen äärettömän ylpeä jätkistä” Mestaruus maistuu makealle, sillä VaLePan kausi oli rikkonainen. Joukkueen passari Mikko Esko totesi Ylen haastattelussa, että joukkue hitsautui yhteen oikeastaan vastaan puolivälierien aikana Tiikereitä vastaan. – Se oli kulminaatiopiste kaudelle. Pudotuspeleistä asti olemme olleet hieno yhtenäinen joukkue, Esko kiitteli. Hän oli yksi VaLePan taistelutahdon ilmentymä, mutta niin oli koko joukkue. Polvivaivaisena pelannut Erik Sundberg lepäsi kolmannen erän, mutta palasi neljänteen entistä vahvempana. Urpo Sivulan tilalle kesken pelin hakkuriksi tullut Arvis Greene hoiti tarvittavat paikat, ja pitkään sivussa ollut Olli Kunnari - VaLePan kapteeni - teki kovassa paikassa ratkaisevan syöttöputken. Mies itse oli ylpeä koko joukkueesta. – Paljon on ollut ylä- ja alamäkeä, osalla jätkistä isompiakin murheita. Nyt olen äärettömän ylpeä, että pystyimme tekemään tämän, Kunnari totesi Ylen haastattelussa pelin jälkeen. Kysymykseen uran loppumisesta Kunnari totesi: – Eiköhän sitä jatketa vielä. Draivi löytyi viime hetkillä Kovista kenties kovin ratkaisupelissä oli Markus Kaurto. Hän teki lähes virheetöntä jälkeä, tappoi palloa pitelemättömästi ja otti ratkaisevan tärkeitä torjuntoja ottelun loppuhetkillä. Mikko Esko luotti miehen keskihyökkäykseen kuin kiveen – eikä turhaan. Esko myönsi, että neljännen erän tappioasemassa tilanne näytti jo pahalta. – Jouduimme tekemään ison työn. Uskoimme, että pystymme tämän pelin vielä kääntämään ja tulemaan ohi. Viidennessä erässä pelaaminen alkoi tuntua jo hyvältä. Kaurto arvioi, että ratkaisu tapahtui henkisellä puolella. – Kaivoimme henkisen draivin ihan viime hetkillä tähän peliin. Hän kiitteli pelikavereitaan. – Joukkuehan tämän mahdollistaa, että voimme menestyä ja pärjätä. Taustavoimat ja seura on tehnyt hienoa duunia, Kaurto sanoi. Hän ei ole mukana keskiviikkona julkistetussa Kultaiseen Liigaan valmistautuvassa maajoukkueringissä. Kaurton mukaan tämä oli hänen oma valintansa. – Oli oma päätökseni jäädä Kultaisesta Liigasta pois. Tämä on ollut raskas vuosi ja terveyden kanssa on ollut ongelmia, jotka ovat säikäyttäneetkin vähän. Näin joukkue juhlii VaLePan voitonjuhlat käynnistyivät Oulussa Kastellin Monitoimitalossa keskiviikkoiltana. Joukkue palaa Sastamalaan torstaina aamukuuteen mennessä. Nuorisokaarti Niko Suihkonen, Aaro Nikula ja Mikko Karjarinta eivät ehdi juhlia kauan, sillä he jatkavat heti varusmiespalvelukseen Santahaminaan aamuyhdeksäksi. Torstai-iltana VaLePan mestarijoukkue juhlii tuttuun tapaan Walter’s Pubissa. VaLePan toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie arvioi, että joukkue saapuu paikalle noin kello 23. Kaiken kansan mestaruusjuhlat ovat luvassa lauantaina 20. huhtikuuta kello 16 Vammalan torilla ja tämän jälkeen kello 19 Vammalan Seurahuoneella.