Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Eri maiden opiskelijat tapasivat Saksassa – Vammalan lukio ainoana mukana Suomesta

Vammalan lukio on saanut EU:lta runsaat 30 000 euroa avustusta Erasmus+ -hankkeeseen, joka on EU:n koulutuksen, nuorisoalan ja urheilun ohjelma. Marraskuussa hanke vei Vammalan lukion kansainvälisyyskasvatuskurssin opiskelijoita Saksaan, Ostfildernin kaupunkiin. Stuttgartin lentokentällä meitä vastassa oli saksalaisia opiskelijoita, joiden luona majoituimme tulevan viikon ajan. Paikallisella koululla tapasimme muut projektiin osallistuvat opiskelijat. Jakauduimme kansainvälisiin ryhmiin, joilla jokaisella oli tehtävä tulevalle viikolle. Kaksi ryhmää dokumentoi projektia, ja loput kuusi ryhmää osallistui viralliseen projektitehtävään. Projektitehtävänä oli suunnitella uusi ulkoasu Stuttgartissa sijaitsevalle Kulturmeilelle. Se on Stuttgartissa sijaitseva katu, jonka varrella on monia kulttuuri-instituutioita. Kadun ongelmana on monikaistainen vaikeasti ylitettävä autotie, jolle meidän opiskelijoiden oli keksittävä ratkaisuja. Projektityö alkoi tutustumisella Kulturmeileen – sen ongelmiin ja mahdollisuuksiin. Tutustuimme kadun varren rakennuksiin, joista omalle ryhmälleni määräytyi taidegalleria Staatsgalerie. Galleriassa saimme puolentoista tunnin mittaisen opastetun kierroksen taiteen maailmaan. Illalla kävimme opiskelijoiden kanssa Stuttgartin upeassa kirjastossa, josta jatkoimme kiireisille joulumarkkinoille. Sunnuntai oli vapaa projektityöstä, ja opiskelijoilla oli mahdollisuus tutustua tarkemmin esimerkiksi Stuttgartiin. Joillakin määränpäänä olivat joulumarkkinat, toisilla kulttuurielämykset. Oman isäntäperheeni kanssa lähdimme parin tunnin ajomatkan päähän Mannheimiin, jossa vietimme päivän yhdessä heidän sukunsa kanssa. Päivä oli varmasti erilainen kuin muilla, mutta sitäkin antoisampi erityisesti kielikylvyn kannalta. Maanantai oli projektin osalta rankin päivä. Tehtävänämme oli saada ajatukset Kulturmeilen muuttamisesta paperille, jonka jälkeen meidän tuli askarrella suunnitelmista kolmiulotteinen malli. Ryhmät tekivät mahtavaa ja hämmästyttävän pikkutarkkaa työtä askarrellessaan jopa pieniä ajoneuvoja mallin päälle. Pitkän päivän jälkeen jatkoimme vielä kokkaamaan saksalaista pastaa, spätzleä. Vietimme rentoa iltaa kokaten ja keskustellen. Viimeisenä päivänä tehtävänämme oli esitelle työmme muille. Päivään kuului myös urheilusessio, jossa saimme vielä viimeisen kerran viettää aikaa koko porukalla. Hyvästien aikana keskusteltiin jo seuraavasta tapaamisesta. Seuraava projektitapaaminen on Suomessa helmikuussa, joten ainakin osan tietää tapaavansa silloin. Viikon aikana teimme yhteistyötä ulkomaalaisten nuorten kanssa. Se oli hauskaa, vaikka vaatikin välillä kärsivällisyyttä, jotta jokainen ymmärsi ohjeet. Saimme paljon uusia ystäviä ja opimme muista Euroopan kulttuureista uusia asioita. Uskoisin myös, että jokainen osallistuja oppi sanomaan vähintään yhden uuden sanan toisella kielellä – jotkut innostuivat kielestä enemmänkin. Viikko oli mahtava ja antoisa, vaikkakin varmasti myös uuvuttava. Nyt alamme suunnittelemaan tulevaa Suomi-vierailua, jotta voimme mahdollistaa tänne tuleville opiskelijoille yhtä ainutlaatuisen kokemuksen.