Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Työttömyys kääntyi nousuun Sastamalassa, koettelee erityisesti yli 50-vuotiaita

Työttömyyden laskusuunta on kääntynyt Sastamalassa nousuun. Pirkanmaan uusimman työllisyystilaston mukaan paikkakunnalla oli huhtikuun lopussa 740 työtöntä työnhakijaa, mikä on 10 prosenttia ja 66 työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten huhtikuussa. Maaliskuun lopusta työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut viidellä. Työttömien osuus Sastamalan työvoimasta oli uusimman työllisyyskatsauksen mukaan 7,1 prosenttia, millä Sastamala sijoittuu Pirkanmaan kuntien keskikastiin. Pienin työttömyysaste huhtikuun lopussa oli Punkalaitumella 5,2 prosenttia. Myös Pirkkalassa (5,5) ja Juupajoella (5,7) työttömien määrä suhteessa työvoimaan oli alle kuusi prosenttia. Suurinta työttömyys on Pirkanmaalla Tampereella, 10,8 prosenttia. 43 prosenttia työttömistä yli 50-vuotiaita Sastamalassa työttömyys kohdistuu erityisesti yli 50-vuotiaisiin, joita oli huhtikuun lopussa työttömänä 319 kaikkiaan 740 työttömästä työnhakijasta. Pitkäaikaistyöttömiä oli Sastamalassa 136 ja alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita 77. Avoimia työpaikkoja Sastamalassa oli huhtikuun lopussa lähes vastaava määrä kuin vuosi sitten, 140. Tämä on 6 prosenttia enemmän kuin huhtikuun lopussa 2018. Pirkanmaalla työttömien määrä vähenee Koko Pirkanmaan mittakaavassa työllisyys kehittyy suotuisasti ja työttömien määrä jatkaa vähenemistään. Viime vuoden huhtikuusta työttömien työnhakijoiden määrä väheni Pirkanmaalla kuusi prosenttia. Maakunnan avoinna olevien työpaikkojen määrä kasvoi samalla ajanjaksolla 14 prosenttia. Pirkanmaan työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 8,9 prosenttia.