Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Eskarin alku on se iso muutos

Oma poikani aloitti esiopetuksessa viime vuonna. Olin töissä, enkä päässyt saattamaan. Ajattelin, että eihän se mitään, koska ekaluokan aloittaminenhan se suuri alku on. Myöhemmin ymmärsin, että se suurin muutos olikin jo tapahtunut, ihan huomaamatta. Poika oli jo siirtynyt päiväkodista kouluympäristöön. Hän oli isojen koululaisten joukossa välitunneilla ja koulun ruokalassa. Eskariluokkakin oli samalla käytävällä koululaisten kanssa. Muiden vanhempien kanssa puhuimme siitä, kuinka eskarilaisilta myös odotetaan jo selvästi isomman käytöstä kuin vielä hetkeä aiemmin: ainakin tuossa eskarissa lapsen piti ihan itse osata huolehtia kuravaatteet päälle sään niin vaatiessa. Mutta ihan oikeasti, eskarilainen saa vielä olla paljon pienempi kuin samaa käytävää kulkevat koululaiset. Tänä syksynä koko Sastamalassa siirrytään malliin, jossa eskaria käydään päiväkodin sijaan koulussa ja yhä useammalle lapselle eskarin alku tarkoittaa siirtymistä uuteen ympäristöön. Ei vielä koululaisiksi, mutta koululaisten maailmaan. Samoin toimitaan yhä useammassa kunnassa, koska esiopetuksen ja ensimmäisen koululuokan tiiviimpää yhteistyötä peräänkuulutetaan hallitusohjelmassa. Sastamalan kaupungin koulutusjohtaja Pekka Kares kertoi joulukuussa, että tämä mahdollistaa esikoulun käymisen myös kahdessa vuodessa, jos siitä on lapselle hyötyä. Koululaiseksi siirtymiseen on ehkä helpompi valmistautua. Ensi viikolla minun pojastani tulee ekaluokkalainen. Onhan se iso muutos, kun opintie oikeasti alkaa. Henkinen hyppäys eskarista ekaluokalle on varmasti yhä olemassa. Vaikka esikoulun aloittamisen merkitys yllätti minut, mutta hyviäkin puolia on. Kun vanhempien pitää vielä saattaa eskarilaista, tulee koulumatka hyvin tutuksi jo eskarivuoden aikana. Ehkä ekaluokkalaisen jännitystä helpottaa, kun koulu pihoineen ja ruokaloineen on jo tuttu. Riittää sitä uutta jännitettävää muutenkin. Kesästä syksyn alkaminen on etenkin lapsille aina siirtymistä uuteen, vaikka astelisikin aivan tutun koulun pihaan tuttujen kavereiden luokse. Vielä muutama sana kaikille tuleville eskarilaisille, ekaluokkalaisille ja isommillekin koululaisille - miksei myös meille koulumme jo päättäneille: Pakataan reppuihin intoa, riemua ja uteliaisuutta oppia uutta!