Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kivet vain sinkoilivat, kun auto sujahti ratsastajan ohi Suodenniemellä – Niina Tuulaskoski kertoo, miten hevoseen tulee suhtautua liikenteessä

Sastamalalainen Niina Tuulaskoski käveli hevosensa kanssa tienvartta pitkin Suodenniemellä ja huusi monta kertaa: ”Sanokaa jotakin! Sanokaa jotakin!” Sitä ennen hän oli säikähtänyt – selän takaa tuleva polkupyörä kun ei pidä yhtä kovaa ääntä kuin moottoriajoneuvo. Pyöräilijät, joille Tuulaskoski oli huudellut, eivät kuitenkaan sanoneet mitään. Se olisi ollut tärkeää, koska silloin hevonen olisi tiennyt, että lähestyvä yllätys on ihminen. – He vain sujahtivat ohi minua mulkoillen. Onneksi hevoseni ei säikähtänyt tilannetta, koska siitä ei tulisi kaunista jälkeä, jos tuollainen 600-kiloinen eläin hyppää päälle, Tuulaskoski sanoo. Tämä tapaus sattui viime kesänä eikä ollut ainoa laatuaan. Toinen sattui niin ikään Suodenniemellä, missä Tuulaskoski ratsastaa liikenteessä joitakin kertoja viikossa. – Auto ohitti meidät hiekkatiellä niin kovaa, että kivet vain sinkoilivat. Vauhtia oli ainakin 80 kilometriä tunnissa. Siinähän ei selviä hengissä eläin, ratsastaja tai autoilija, jos hevonen hyppää eteen. Tuulaskoski muistuttaa, että hevosen ohi pitäisi ajaa aina hitaasti ja varovasti. Hevonen on säikky eläin, joka pelästyy helposti. Ensimmäinen reaktio on silloin pako, vasta sitten tilanteen arvio. – Hevonen saattaa pelästyessään hypätä eteen, joten eläin pitäisi ohittaa sellaisella vauhdilla, että auton saa pysäytettyä ajoissa. – Eihän pyöräilevän pikkulapsenkaan ohi ajeta 80 kilometrin tuntinopeudella. ”Ratsastaja ei tervehdi, jos nostaa kätensä pystyyn” Liikenneturva kertoo verkkosivuillaan, että autoilijan on syytä seurata ratsastajan tai ohjastajan merkkejä, kun kohtaa hevosen liikenteessä. Tuulaskoski sanoo samaa. – Ratsastaja ei tervehdi, jos nostaa kätensä pystyyn, vaan se on merkki siitä, että vauhtia pitää hidastaa, Tuulaskoski kertoo. Huomionarvoista on, että hevonen saattaa olla jo valmiiksi peloissaan, jos on sattunut kohtaamaan aiemmin esimerkiksi hirven. – En usko, että kukaan tieten tahtoen lähtee pelokkaalla hevosella liikenteeseen, mutta aina voi tulla yllättäviä tilanteita. Esimerkiksi jokin isompi auto tai peräkärry voi säikäyttää hevosen. Tuulaskoski muistuttaa, että hevosen voi säikäyttää myös sienestäjän tai marjastajan kaltainen yllätys metsän keskellä. – Jos ratsastaja tajuaa, että hevonen on jännittynyt, ja alkaa huhuilla, että kuka siellä, niin silloin esimerkiksi sen sienestäjän pitäisi vastata jotakin. Ei hevonen pelkää enää, kun tietää, että kyseessä on ihminen, Tuulaskoski sanoo. Toiset eivät reagoi Sastamalassa hevoset ohitetaan liikenteessä Tuulaskosken mukaan niin nätisti, että siitä on syytä antaa kiitosta. – Tosin välillä näkee autoilijoita, jotka eivät reagoi mitenkään, vaikka nostan käden ylös ja ihan selvästi viestitän, että hiljennä. Puhuvat vain puhelimessa ja ajavat kovaa ohi, ratsastaja harmittelee. Jos Tuulaskoski saa tällaisen autoilijan pysäytettyä, hän kertoo ystävällisesti, että nopeutta on syytä laskea, koska hevonen on onnettomuuden sattuessa kuin hirvi. – Siinä vaiheessa kuskit yleensä tajuavat, että niinhän se on. Käytökseltään hevonen ja hirvi ovat kuitenkin erilaisia. – Pedot ovat saalistaneet hevosia ruoaksi, ja hevonen on säilynyt hengissä juuri sen takia, että se juoksee kaikkea karkuun. Sen takia sapelihammastiikeri ei ole syönyt sitä sukupuuttoon. – Ratsastajat aina puhuvat siksi hevosilleen, että ei siellä pensaassa sapelihammastiikeri ole, että ihan rauhassa voit kulkea eteenpäin, Tuulaskoski naurahtaa. Hiljennä ja valmistaudu rauhalliseen ohitukseen. Muista, että hevonen on arvaamaton säikähtäessään. Seuraa ratsastajan tai ohjastajan merkkejä. Älä pysähdy, jos sitä ei erikseen pyydetä. Älä koskaan anna äänimerkkejä tai vilkuttele valoja! Ohita hevonen riittävän kaukaa. Varmista ohituksen jälkeen, että tilanne on ohi turvallisesti. Jätä hevostraileriin tai hevostenkuljetusautoon tavanomaista pitempi turvaväli. Lähde: Liikenneturva