Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Poropeukalosta puutarhuriksi – Kaikki alkoi siitä, kun kiikkalainen Niina Pouru sai naapurilta perennan

Kiikkalainen Niina Pouru kyykistyy kukkamaan puoleen ja hymyilee iloisesti. Pionit ovat hyvällä alulla talven jälkeen kasvattaen punertavaa varttansa kohti taivasta. Kesä-heinäkuussa Pourujen pihalla kukoistaa pionimeri eri kokoisine ja -värisine pallonmuotoisine kukintoineen. – Rakastan helppohoitoisia ja mielettömän upean kukinnon omaavia pioneja, Niina Pouru sanoo. Niina ja Jarmo Pouru rakensivat talon entiselle metsätontille vuonna 2007. Niina Pouru kertoo, ettei hän silloin tiennyt kukkapenkkien ja pihan viherrakentamisesta mitään. Perenna sanana oli hänelle outo. Nyt koko Pourujen perhe tietää mistä on kyse, kun puhutaan perennoista. – Monivuotiset, samaan paikkaan vuosi toisensa jälkeen kasvavat, jakamista sietävät kukat ovat säästeliään puutarhaharrastajan pelastus. Perennoista kaikki alkoi Niina Pourun ensimmäinen kukkapenkki muodostui naapurilta saaduista perennoista. Ja kas kummaa, penkistä tulikin hieno. Harrastus vei Niinan mennessään niin kokonaisvaltaisesti, että tätä nykyä hän on aikamoinen asiantuntija. Kuten muillakin nuorilla pareilla, ei Pouruillakaan ollut liiemmin laittaa rahaa talon ja autotallin rakentamisen jälkeen kymmeniin multakuormiin. Tontin metsäpohja osoittautui hyvin kiviseksi, joten niiden ja aluksi muutaman multakuorman avulla luotiin loivaan rinteeseen porrastettu piha. Niina Pouru suhtautuu kiviseen tonttiin kuin ystävään. – Kivet ovat kauneus, ei kirous. Ei kaikkia kiviä kannata roudata pois. Meillä on pihan laidalla iso luonnonkivi, joka oli lasten leikki- ja seikkailupaikkana heidän ollessaan pieniä. Rinnealueella kasvavat sulassa sovussa nyt niin perennat, havukasvit, pensaat kuin koristeomenapuukin. Kivet täplittävät hauskasti aluetta. Tavoitteena on, että aina jossain olisi kukkia alkukesästä syyskesään. Ja mahdollisimman tiheästi, jotta rikkakasvit eivät pääsisi villiintymään. – En pyri puutarhalehtien esittelypihaan tai tietyn teeman ympärille rakennettuun pihaan, vaan helppohoitoiseen, kerrokselliseen pihaan, missä kasvit valitaan oikean kasvupaikan mukaan. Istutan esimerkiksi pionit ja ruusut pihan aurinkoisimpaan paikkaan, kuunliljat varjoon ja jaloangervot puolivarjoon. Kuunliljat, päivänliljat, sammalleimu ja ruusut Tammikuu on siemenluetteloiden selauksen aikaa, jolloin Niina Pouru tilaa perennoiden ja tomaatin siemenet. Siemenestä itse kasvattaminen tulee halvemmaksi kuin kymmenien taimenien osto. Niina Pouru on tehnyt veljensä vaimon kanssa puutarhamatkoja Viron Türin kukkamarkkinoille ja Tukholman puutarhamessuille. Perheen pihaa koristavat näiltä matkoilta tuodut kultatuijat, ruusut, pionit ja pelargonit. – Kokeilen välillä jotain erikoista. Ostin kerran tillipionin ja vaalin sitä huolella. Tuloksena oli yhden kukan kukinto. Kylmä talvi vei. Toisinaan harvinaisuuksien kanssa onnistaa. Talon päädyssä kasvaa marjapensaiden vieressä yksi pihan komistuksista, harmaapihta. Jarmo Pouru toi vuonna 1999 puun siemeniä Mustilan Arboretumista, ja vain yhdestä kasvoi puu. Se siirrettiin taimivaiheessa Vammalasta uuden kodin pihalle. Palataan vielä talon emännän pihapiirin mielikukkiin. Niitä ovat pionien lisäksi reheviksi tuppaiksi kasvavat kuunliljat ja päivänliljat, maanpeitekasvit patjarikko ja sammalleimu sekä iki-ihanat ruusut.