Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”En edes halua kannustaa lapsiani huippu-urheiluun, joka kaikessa hienoudessaan on myös todella raakaa ja raskasta”

Tyrvään Sanomien kolumnisti, liikunta-alan ammattilainen ja sastamalalainen perheenäiti Miia Lähteenmäki kyseenalaistaa huippu-urheilun vaatimukset ja toteaa, että elämästä voi selvitä voittajana ilman kaulassa roikkuvaa mitaliakin. Koulut ovat jälleen alkaneet ja sen mukana ihanakamala lasten harrastusrumba. Lasten ohjatun liikunnan aloittaminen on aikaistunut vuosi vuodelta. Hyvä niin, sillä lasten luontainen liikkuminen on vähentynyt. Suurin syy lienee yksinkertaisesti se, että teknologian kehitys kaikessa hienoudessaan vähentää kaikissa ikäryhmissä tarvetta käyttää lihasvoimaa arkipäivässä tapahtuviin asioihin. Liikkuminen on enenevissä määrissä moottorisoitunut, skeittilaudallakin pääsee etenemään ilman ihmisenergiaa. Vapaa-ajan pystyy kuluttamaan täysin aisteja ja peukalolihaksia käyttäen. Lapsella on kuitenkin ”alkukantainen” tarve liikkua. Jos seuraat lapsia, huomaat, että vaikkei ole kiire, heillä on tapana juosta paikasta toiseen, roikkua kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa sekä heilua ja hyppiä, ihan muuten vaan. Tätä luontaista ominaisuutta meidän pitäisi kaikella mahdollisella tavalla tukea. Karu tosiasia on se, että me, ihmislaji, olemme koko ajan huonomassa kunnossa, olemme lihavampia kuin koskaan ja elintapasairaudet lisääntyvät keskuudessamme ruton tavoin. Tosiasia on myös, että lapsena ylipainosta kärsivät, kantavat todennäköisesti kilonsa myös aikuisuuteen. Millaiseen liikuntaan lasta tulisi sitten ohjata? Itse kasvoin lentopallon parissa. Saatuani lapsia ajattelin, että voisin käyttää valmentaja- ja liikuntaopinnoissani hankkimaani osaamista lapsiini –valmentaa heistä tulevia saaraeskoja. ”Ymmärsin, että tehtäväni sekä valmentajana että vanhempana, on motivoida lasta liikkumaan.” Kaksi vuotta raahasin vanhempaa tyttöäni VaLePan pallokouluun, johon hän ei halunnut. Eihän siinä ollut mitään järkeä. Ymmärsin, etten edes halua kannustaa lapsiani huippu-urheiluun, joka on kaikessa hienoudessaan myös todella raakaa, raskasta ja ehkä jopa ihmiskeholle haitallista. Kyllä elämästä voi selvitä voittajana ilman kaulassa roikkuvaa mitalia. Voittajia ovat ne, jotka voivat elää onnellista ja nautintoa tuottavaa elämää mahdollisimman terveenä. Ymmärsin, että tehtäväni sekä valmentajana että vanhempana, on motivoida lasta liikkumaan. Auttaa häntä löytämään onnistumisen elämyksiä ja nautintoa tuottava harrastus, joka jättää mieleen sellaisen muistijäljen, joka motivoi liikkumaan myös aikuisena – silloin, kun ostoskärryjen käyttäminen potkulautana tai riippuminen naapurin pyykinkuivaustelineessä ei tunnu enää soveliaalta.