Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Sastamalan päättäjillä on edessä suurten linjausten kevät

Sastamalan luottamushenkilöt istuvat isojen asioiden ääressä ensi maanantaina. Edessä on valtuustoseminaari, jossa päättäjät kuulevat niin Sastamalan uimahallin hankesuunnitelman lopputuleman kuin sivistystoimialan palveluverkkosuunnitelman tilannekatsauksen pohjoisen alueen osalta. Jälkimmäinen koskee esimerkiksi Suodenniemen, Mouhijärven, Häijään ja Karkun alueen koulujen ja päiväkotien tulevaisuutta – sitä, miten pohjoisen alueen sivistystoimialan palvelut tulisi järjestää vuonna 2030, jotta ne vastaisivat alueen ennakoitua tarvetta. Samaan kokonaisuuteen kuuluvat myös kuntotutkimusten tulokset pohjoiselta alueelta. Entäpä uimahalliselvitys? Hankesuunnitelma on nyt valmis ja valtuuston on määrä kuulla, mitä selvittäjä on saanut selville. Iso kysymys, joka etukäteistietojen mukaan on suunnitelmassa selvitetty, on uuden uimahallin mahdollinen sijainti. Päättäjät kuulevat, missä uusi uimahalli palvelisi parhaiten, olisi suurimman yleisön saavutettavissa ja tukisi keskustan vetovoimaa. Päätöksiä ei toki vielä tehdä. Ne mitä ilmeisimmin ovat edessä kesällä tai sen jälkeen. Varmaa on, että maanantai-iltana valtuutetut saavat tuhdin informaatiopaketin pureskeltavakseen. Sopii kuitenkin kysyä, jääkö luottamushenkilöille aikaa keskusteluun ja kysymyksiin, jos yhden illan aikana käydään läpi vaikutukseltaan vuosien päähän ulottuvat suunnitelmat ja kustannuksiltaan useita miljoonia hipovat ratkaisut. Yhdessäkin selvityksessä olisi yhdeksi illaksi istumista.