Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Wilhelmiina, 20, ja Sofia, 18, kilpailevat ammattitaidon Euroopan mestaruudesta – Nämä ovat kaksi syytä, minkä vuoksi he opiskelevat Vammalassa

Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen on valittu kaksi Sasky koulutuskuntayhtymän opiskelijaa. Molemmat opiskelevat Vammalan ammattikoulussa. Saskya kilpailussa edustavat Sofia Ratinen leipuri-lajissa ja Wilhelmiina Saarijärvi viherrakentamisessa yhdessä parinsa, Omniassa opiskelevan Mika Kääntän kanssa. Ammattitaitomaajoukkue osallistuu syyskuussa 2020 EuroSkills -kilpailuihin Itävallassa. ”Lähdetään kokeilemaan, mihin pääsee” Nokialainen Sofia Ratinen, 18, on kansainvälisten taitajakisojen ensikertalainen. Hän odottaa kilpailuja innolla. – Lähdetään kokeilemaan, mihin pääsee, Ratinen sanoo. Hän opiskelee leipuri-kondiittoriksi kolmatta vuotta Vammalan ammattikoulussa. Saskyyn hän haki, koska halusi leipuripainotteiseen koulutukseen. Toinen vaihtoehto oli Tredu Tampereella, mutta siellä koulutus ei ollut yhtä leipuripainotteista. – Kävin katsomassa Saskyssa ja ihastuin heti paikkaan. Ratinen kilpailee leipuri-lajissa yhdessä muiden maiden edustajien kanssa. Paremmuus ratkeaa useamman tehtävän kokonaispisteillä. Kilpailussa pitää määrätyn aikarajan sisällä tehdä esimerkiksi letitettävä tuote, wiener- ja croissant-tyyppisiä leivonnaisia ja leipää, minkä jälkeen tuomaristo arvioi suoritukset. Sofia Ratinen aikoo harjoitella kilpailua varten muun muassa Suomessa Taitaja-kisan semifinaalissa tammikuun lopussa. Hallitseva Suomen mestari Toinen Vammalan ammattikoulun kisaedustaja Wilhelmiina Saarijärvi lähtee Itävaltaan kilpailukonkarina. Hän on Taitaja-kisan viherrakentamisen hallitseva Suomen mestari. Viime vuoden MM-tason kilpailusta WorldSkillsista hän sai kunniamaininnan. Viherrakentamisen taidoista mitellään Itävallassa parin kanssa. Saarijärven pari tulee Espoosta Omniasta. Viime vuoden WorldSkills-kilpailussa piti tehdä muun muassa vesielementti, viherseinä, siirtonurmikko, istutusalue ja kivetystä. Saarijärvi arvioi, että samantyylisiä tehtäviä on luvassa myös EuroSkills-kisassa. 20-vuotias Saarijärvi on kotoisin Ilmajoelta, ja hänellä on jo aikaisempi puutarhurin tutkinto. Vammalan ammattikoulussa hän on kivirakentajan koulutuksessa toista vuotta. – Pohjanmaalla ei voinut opiskella kivirakentamista ja puutarhurikoulutuksen jälkeen halusin oppia lisää kivialasta. Alan kouluja on todella vähän, Saarijärvi kertoo hakeutumisestaan Saskyyn. Suomen ammattitaitomaajoukkueessa noin 20 opiskelijaa EuroSkills-kilpailu käydään 16.-20. syyskuuta Itävallassa Grazissa. Suomen joukkueeseen kuuluu 23 opiskelijaa, joista siis kaksi on Vammalan ammattikoulusta. Suomen joukkueen edustajat valittiin avoimilla karsintakilpailuilla syksyn 2019 aikana. Kilpailijat saavat olla kilpailuvuonna korkeintaan 25-vuotiaita. EuroSkills -tapahtuma on joka toinen vuosi järjestettävä nuorten ammattitaitokilpailu. EuroSkills -tapahtuman kilpailulajit edustavat laajasti ammatillisen koulutuksen aloja. Ammattitaitokisat ovat suuren luokan massatapahtumia. Esimerkiksi viime vuoden WorldSkills-kilpailussa oli noin 1300 kilpailijaa.