Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Entä jos Sylvään koulun kunto ei kestä?

Väitän, että sastamalalaiset eivät ole vielä havahtuneet siihen, kuinka suuria muutoksia perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa on edessä. Jos syntyvyys vähenee nykyistä tahtia tai vaikka vähän hitaamminkin, muutokset kaikkiin palveluihin ovat merkittävät. Nyt vähenevä synnyttäjien määrä näkyy jo äitiysneuvolassa. Seuraavaksi vuorossa ovat päiväkodit, alakoulut ja yläkoulut. Kasvatusjohtaja varoittelee edessä olevista vaikeista päätöksistä. Mitä tästä pitäisi päätellä? Arvatenkin sitä, että edessä on joidenkin koulujen sulkemisia nykyisissä kiinteistöissään. Ratkaisevaa päätöksissä on varmastikin se, mitä koulukiinteistöjen kuntotutkimukset osoittavat. Mitä esimerkiksi tapahtuu, jos 480 oppilaan Sylvään koulu on niin huonokuntoinen, ettei sitä kannata korjata? Keskeinen kysymys on myös se, onko keskustassa tulevaisuudessa oppilaita neljään alakouluun - Marttilaan, Tyrväänkylään, Varilaan ja Muistolaan? Jo nyt Vammalan keskusta on keski-iältään yksi Sastamalan ”vanhimmista” asuinalueista. Huomioitava myös on, että uuteen Vareliukseen mahtuu nykyistä enemmän oppilaita. Vaikka keskustan alueen esikoululaiset sinne muuttavatkin, tilaa jää muillekin. Kenelle? Sastamalan kasvatusjohtaja on ollut huolissaan siitä, saavatko kuntalaiset tarpeeksi tietoa tekeillä olevasta selvityksestä tai kiinnostavatko kouluverkkoratkaisut ylipäätään. Voi olla, että vuosi 2030 tuntuu nyt kaukaiselta, mutta päätökset tehdään nyt.