Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Pihatöitä on rasittava tehdä jatkuvan haukkumisen säestämänä

MIELIPIDE Naapurilla on koira. Meilläkin on. Naapurin koira laitetaan ulos aikaisin aamulla. Se alkaa haukkua. Se ei lopeta. Haukkuu, räksyttää, ulvoo. Välistä huutaa kuin henkeä vietäisiin. Joskus on pieni tauko. Seuraava ohikulkija saa haukkumisraivon aikaan. Haukkuminen jatkuu. Mitä mielenkiintoisempi kulkija on, sitä raivokkaampi on haukku. Meidän ulko-oven avaaminen saa aikaiseksi mahtavan metelin. Pihatöitä on rasittava tehdä jatkuvan haukkumisen säestämänä. Grillaaminen stressaa. Jokainen lastan kolahdus saa huudon aikaan. Ikkunaa ei viitsi pitää auki, kun haukku kaikuu sisälle. Omaa koiraa ei voi päästää enää terassille. Kyllä se kuoroon liittyy. Kuumana kesänä koira voi olla yön ulkona viileässä. Kello kahden kulkija saa osakseen innokkaan tervehdyksen. Ja aamukuuden liikkuja. Koira saa ruokaa. Lenkillekin se pääsee. Eläinsuojelusta ei ole kyse. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä. Sivulauseen tasolla asiasta oli puhe. Ei se kuulemma lainkaan häiritse heitä. Samansuuntainen keskustelu käytiin eläintarvikekaupassa. Kyse oli koirista pitäjän toisella laidalla. Eli näitä sankareita on muitakin. Jotain pitäisi kuitenkin tehdä. Q