Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalan uimahallille luvassa maksimiavustus valtiolta – Ministeriö vahvisti liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelman torstaina

Opetus- ja kulttuuriministeriö varautuu rahoittamaan Sastamalan uimahallin rakentamista valtionavustuksen maksimisummalla 0,8 miljoonalla eurolla. Sastamalan uimahallihanke sisältyy ministeriön vahvistamaan liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaan vuosille 2020-2023. Sastamalan uimahallin 0,8 miljoonan euron rahoitus on merkitty suunnitelmaan vuodelle 2021. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitussuunnitelma toimii perustana, kun ministeriö myöntää varsinaisia valtionavustuksia liikuntapaikkojen perustamishankkeisiin. Suunniteltujen avustusten toteutumisen ehtona on, että eduskunta myöntää liikuntapaikkarakentamiseen riittävät rahat seuraavalle neljälle vuodelle. Lopullisesti valtio päättää avustuksen myöntämisestä ja sen suuruudesta, kun se on saanut avustushakemuksen. Uimahallien avustussummaksi on varattu rahoitussuunnitelmassa 30 prosenttia hankkeen kustannuksista. Maksimiavustus on 800 000 euroa, eli summa, jota Sastamalan uimahallillekin on kaavailtu. Liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaan vuoteen 2023 asti mahtuu yhteensä 11 uimahallihanketta. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella uimahallihankkeisiin on varattu rahaa Sastamalan lisäksi Jalasjärvelle (2020) ja Jyväskylälle (2022). Yhteensä 37 liikuntapaikkahanketta eri puolilta Suomea hyväksyttiin rahoitussuunnitelman piiriin. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen hyväksyi rahoitussuunnitelman torstaina. Ministerin mukaan liikunnan ja hyvinvoinnin edistäminen on tulevaisuudessa yksi tärkeimmistä kuntien tehtävistä. –  On hienoa, että kunnat ovat rakentamassa monipuolisia liikuntapaikkoja kuntalaisiaan varten. Opetus- ja kulttuuriministeriön määräraha vuodelle 2020 on noin 27 miljoonaa liikuntapaikkojen rakentamista ja kunnostamista varten, jotta kaikenikäisillä kuntalaisilla on mahdollisuus liikkua ja pitää itsestään huolta, toteaa Kosonen ministeriön tiedotteessa. –  Liikuntapaikkojen rakentaminen on hyvä keino lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi, sillä tiloja hyödyntävät sekä urheiluseurat että koulut. Koulupihojen kunnostaminen tukee tavoitetta, että jokainen koululainen liikkuisi vähintään tunnin koulupäivän aikana. Monet liikuntatilat, kuten uimahallit, perivät pieniä käyttömaksuja ja ovat siksi matalan kynnyksen paikkoja lasten ja nuorten liikkumiselle. Kannustan kaikkia kuntia edistämään jokaisen lapsen mahdollisuutta harrastamiseen tarjoamalla liikuntatilat maksutta lasten ja nuorten seurojen käyttöön, toteaa ministeri. Sastamalan kaupunki on tehnyt uimahallin tarveselvityksen ja hankesuunnitelman, joka valmistui tänä vuonna. Kaupunginvaltuuston on määrä päättää uimahallin rakentamisesta ensi vuoden alkupuolella sen jälkeen, kun sivistyspuolen palveluverkkoselvitys on valmistunut.