Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Lasten kasvatus on meidän kaikkien aikuisten tehtävä

Selailen uutissivustoja raskaan työpäivän jälkeen. Olisiko jotain muuta kuin koronaa? On siellä. Kiusaamista, väkivallan tekoja, pahoinvoivia lapsia ja nuoria. Huokaisen. En helpotuksesta, vaan surusta ja ahdistuksesta. Yhä nuoremmat ja nuoremmat, siis vasta lapset, kokevat kiusatuksi tulemista ja kiusaajana olemista. Nämä pienet jälkeläisemme elävät myöskin tätä rankkaa nykypäivää, ihan kuin me aikuisetkin. Pelkään, että tämä alati paheneva ilmiö riistäytyy käsistä, jos emme reagoi siihen pikimmiten. Korona on vakava ja meitä kaikkia koskettava asia, mutta lasten ja nuorten pahoinvointi on aivan yhtä lailla meidän kaikkien asia! En ole minkään tason asiantuntija, kun puhutaan psykologiasta ja ihmisen käyttäytymisestä (jos lukiossa käytyjä kursseja ei lasketa?). Haluan silti ilmaista huoleni julkisesti. Minua pelottaa. Meidän lapsiemme ja nuorisomme puolesta. Minua pelottaa, että he ovat jääneet älylaitteiden, sosiaalisen median, koronan, stressin, kiireen, talousvaikeuksien, erojen, nettipelien... jalkoihin. Minua pelottaa, etteivät he tule kuulluksi, vaikka heitä kuultaisiin. Minua pelottaa, että tämä kaikki on hätähuutoa, huomion hakua, hälytysmerkkiä, viestiä siitä, että me emme voi todellakaan hyvin! Kiusaaja – tämä sana on yksi saasta, kun puhutaan lapsista. Siis LAPSISTA. Lapsen ikäinen kiusaaja on lapsi. Tuliko selväksi? Meidän aikuisten tehtävä on ohjata näitä lapsosia elämän tielle. He ovat lainassa ja meidän tehtävämme on antaa heille parhaat mahdolliset eväät tulevaisuuteen. Opettaa tunnetaitoja, tukea, kuunnella ja hyväksyä heidät sellaisina kuin he ovat, lohduttaa ja kannustaa, ojentaa olkapää kun itkettää, ottaa vastaan huudot kun ketuttaa, mutta muistuttaa myös, ettei asioita huutamalla selvitetä, vaan se on hetkellinen tunnetila, jonka jälkeen asiasta keskustellaan ja se käydään läpi. Tämä on siis meidän kaikkien tehtävä. Ei pelkästään vanhempien, kouluhenkilökunnan, isovanhempien, sukulaisten, ystävien, nuorisotyöntekijöiden, sosiaalityöntekijöiden, vaan ihan meidän kaikkien, yhdessä. Ja mikä tärkeintä, me aikuiset näytämme lapsille mallia siitä, mitä saa ja ei saa tehdä. Oletko sinä toiminut esimerkillisesti yhteisössä lapsien ja nuorien nähden? Sitä voisimme jokainen hetken aikaa miettiä.