Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Mouhijärven asiamiesposti siirtyy kaupasta toiseen – Saleen tulossa myös pakettiautomaatti

Mouhijärven Rabatissa palvellut asiamiesposti siirtyy toukokuun puolivälissä Uotsolan keskustassa sijaitsevaan Saleen. Uuteen Postin toimipisteeseen on tulossa myös pakettiautomaatti, tiedottaa Pirkanmaan Osuuskauppa. Mouhijärven Salen myymäläpäällikkö Minna Ylikoski on iloinen kaupan monipuolistuvista palveluista. – Monelle asiakkaalle arki on hektistä tai liikkuminen paikasta toiseen hankalaa. Arki helpottuu, kun useamman asian voi hoitaa samalla reissulla, toteaa Ylikoski. Myös kaupan henkilökunta on uudistuksesta innoissaan. – Työhön tulee vaihtelevuutta ja asiakkaita pystytään palvelemaan entistä monipuolisemmin, Ylikoski sanoo. Postin palvelut ovat käytettävissä Salen aukioloaikojen mukaan – arkisin seitsemästä, lauantaisin kahdeksasta ja sunnuntaisin kello 11:stä iltayhdeksään.