Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Ihmisten ehdoilla – Jos palveluverkkoa myllätään, se on tehtävä harkiten

Suomen kuntien taloudellinen tilanne on kuluvana vuonna heikentynyt. Etten sanoisi, se on romahtanut. Näin on käynyt myös Sastamalassa. Päättyvän vuoden tilinpäätös tulee olemaan kaupunkimme historian heikoin. Puhutaan useamman miljoonan euron alijäämästä. Suuntaus on huolestuttava. Toki voimme syyttää valtiovaltaa, joka on säätänyt uusia lakeja, kuten tulorekisterin, sekä verokorttiuudistuksen, jossa tulonsaajilla on entistä paremmat mahdollisuudet päivittää veroprosenttiaan kesken vuoden. Siten budjetin pohjaksi laaditut ennusteet verotulojen kertymistä ovat varsinkin alkuvuonna heittäneet pahasti alaviistoon. Toimenpiteet valtionapujen maksamisesta aikaistettuna eivät tilannetta paljoakaan auta. Ilman muuta voimme kaupungin tahollakin miettiä, miksi talous sakkaa tänä vuonna. Olisimmeko ehkä voineet tehdä jotakin toisin? Oma lukunsa kuntataloudelle ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmat, joille ei loppua näy. Sastamalassa sijaitsevat yksityiset hoivakodit ovat joutuneet median riepoteltavaksi. Epäkohtia hoidossa ja hoitajien määrässä on ilmennyt runsaasti. Taustalla vaikuttaa monta vuotta kestänyt soten iso uudistusprosessi, joka on kerta toisensa jälkeen ajautunut karille. Kun pohja viime vaalikaudellakin petti, romahti myös kuntien pelivara. Omaa tuotantoa ehdittiin kunnissa ajaa alas, ja sille oli myös olemassa vankat perusteet. Kiikan vanhainkoti suljettiin, osittain aluehallintoviraston tiukkojen vaatimustenkin takia. Rakennuksen seiniin olisi pitänyt investoida miljoonia. Markkinoille tulivat yksityiset hoivafirmat, joiden toiminnalle on laadittu yhtä tiukat vaatimukset, kuin omallekin tuotannolle. Nyt tiedämme, että osassa niistä kriteereitä ei ole täytetty. Tilanne on se, että tiukkojen valvontanormien saattelemana yritysten on pistettävä asiansa kuntoon ja lakien vaatimalle tasolle. Muussa tapauksessa edessä on toiminnan keskeyttäminen. Sitä taas emme toivo, sillä julkinen puoli on ylikuormitettu. Hoitopaikkoja ei kerta kaikkiaan ole tarjolla riittävästi. Puhumattakaan hoitajista ja heidän sijaisistaan. Työvoimapula on hoitoalalla ilmeinen ongelma myös tulevaisuudessa. Totisessa paikassa siis ollaan. Tiukka kulukuri on otettava käyttöön ja käytävä rakenteet läpi. Kun se on tehty, nähdään, missä mennään. Selvää on, että jos palveluverkkoa myllätään, se on tehtävä harkiten tähtäimenä kaukana siintävä tulevaisuus. Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja talonpoika Suodenniemeltä.