Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Sukellus syvään päähän? ”Näyttää siltä, että koronavirus tuli kuin taivaan lahjana helpottamaan päätöksentekoa useissa asioissa”

On monesti mietitty, että ihmisellä olisi johonkin asiaan kykyä, muttei tahtoa. Tahtoa, muttei kykyä. Kummassakaan tapauksessa asia ei välttämättä etene. Ja jos tilanne on se, ettei ole sen paremmin tahtoa kuin kykyäkään, voidaan tilaa verrata Sastamalan uimahallihankkeeseen. Tai oikeastaan asiasta päättäviltä puuttuvat molemmat hyveet. Näyttää siltä, että koronavirus tuli kuin taivaan lahjana helpottamaan päätöksentekoa useissa asioissa. Sen varjolla voidaan heikentyneeseen taloudelliseen tilaan vedoten nostaa kaikkien kunnan tarjoamien palveluiden hintoja, lopettaa mielivaltaisesti kouluja, vähentää opetustarjontaa ja alueellisia terveyspalveluja. Näiden palveluiden käyttäjät eivät kuitenkaan ole näin lyhyellä aikajänteellä mihinkään kadonneet. Päätökset perustuvat ennusteisiin vuosien päähän. Menneisyydessä ei ole syytä elää sen paremmin kuin ennusteisiin perustuvassa tulevaisuudessakaan. On elettävä tätä päivää. Asukaslukuun nähden valtava Sastamala Kaupunki on velvoitettu palvelemaan niitä ihmisiä, jotka nyt kartuttavat sen kassaa veronmaksullaan. Myös heikompiosaiset on pidettävä tasapäisinä asukkaina. Kunnan pitää huolehtia hyvästä koulutuksesta, asiallisista liikenneväylistä, vanhusten- ja terveydenhuollosta. Sen pitää ottaa huomioon myös asukkaiden maksukyky ja palveluiden maantieteellinen saatavuus. Sastamala on valtava kunta asukaslukuunsa nähden. Se kai olisi pitänyt ymmärtää jo siinä vaiheessa, kun liitosten kautta suurkunta rakennettiin. Nyt olisi pyrittävä palvelemaan niitäkin kuntalaisia, jotka keskustaan nähden vähän syrjemmällä asustavat. Kyllä siihenkin konstit löytyvät. Jos on halua ja kykyä. Jokainen on huomannut, että valtio on rakentamassa valtavaa tukibudjettia kaikelle sille, mitä on menetetty tai kuvitellaan menetetyn pandemian jyllätessä. Siinä miljoona on niin pieni raha, ettei juuri kannata sataa miljoonaa, jollei sitten miljardia, pienempää summaa edes mainita. Isoista rahoista on helppo puhua, koska niitä ei oikeastaan ole missään. EKP lähettää rahan tilille lainapaperia vastaan, missä luvataan maksella velka joskus kymmenien vuosien päästä, jos silloinkaan. Uimahallilupaus Edelliseen viitaten tuntuu melko jyrkältä, että kuntatasolla ollaan vetämässä heti pienien vaikeuksien eteen tullen liinat kiinni. Sastamalassa se tarkoittaa totaalista pysähdystä ja investointien lykkäämistä hamaan tulevaisuuteen. Melkein helpottuneena kerrotaan, että uimahallin rakentaminen on näissä oloissa kokonaan unohdettava. Se ainoa iso investointi, jota on asukkaille vuosikymmenet lupailtu. Nyt se karsittaisiin suunnitelmista tuosta vaan. Tekisi mieli jo todeta tuo kulunut sanonta ”kuinka te kehtaatte, ja kyllähän te kehtaatte”. Samat naamat, jotka ehdokkaina lupailitte ummet ja lammet. Ja varsinkin sen hallin. Jos noilla kaavailuilla, mitä paikallislehdet ovat suunnitelmista uutisoineet, edetään asioissa, ei hyvä seuraa. Yritetäänpä nyt vielä kerran, sanoi kapteeni Kaarna. Rakennetaan se halli nollakorkoisella lainalla asukkaiden käyttöön ja pannaan uudet innovatiiviset ideat liikkeelle muidenkin palveluiden ylläpitoon. Onhan meillä kaikilla halua ja kykyä.