Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sahan terä leikkasi työntekijän pikkusormesta palan irti – Syyttäjä vaatii Riga Wood Finlandilta 140 000 euron yhteisösakkoa

Sastamalan Asemakadulla sijaitsevaa Riga Wood Finlandia syytetään työturvallisuusrikoksesta. Asiaa käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa keskiviikkona. Tehtaalla sattui huhtikuussa 2017 onnettomuus, jossa viilusahan pyörivä terä leikkasi työntekijän pikkusormen päästä palan irti. Onnettomuus sattui, kun työntekijä oli opettamassa toista työntekijää työskentelemään viilunjatkolinjalla. Onnettomuus johtui syyttäjän mukaan siitä, että Riga Wood Finland oli työnantajana laiminlyönyt työturvallisuutta. Työntekijä oli työntänyt kätensä laitteeseen poistaakseen sieltä viilunpalasia, jotka olivat tukkineet sahan poistoimun. Viilua poistetaan laitteesta useasti vuoron aikana näin, koska ohuista viilunpalasista saa käsin hyvin kiinni ja koska tehtävään ei ole työkalua. Syyttäjän mukaan Riga Wood Finland ei ole selvittänyt, tunnistanut saati arvioinut viilunjatkolinjan sahaus- ja liimanlevitysyksikön suojaamiseen liittyviä vaaroja. Lisäksi Riga Wood Finlandia syytetään siitä, ettei se ole rajoittanut pääsyä koneen tai työvälineen vaara-alueille. Syyttäjän mukaan tehtaan tuotantopäällikkö ja kolme vuoropäällikköä eivät ole antaneet työntekijöilleen riittävästi tietoa työpaikan vaaratekijöistä. Syyttäjän mukaan viilunjatkolinjan toisen sahaus- ja liimanlevitysyksikön läheisessä työpisteessä ei ollut hätäpysäytyspainiketta. Syyttäjä vaatii vaneritehtaalta ainakin 140 000 euron yhteisösakkoa. Lisäksi syyttäjä vaatii rikosuhrimaksuja paitsi Riga Wood Finlandilta myös sen tuotantopäälliköltä ja kolmelta vuoropäälliköltä.