Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”Näin ei pitäisi olla” – Sastamalan Lahdenperässä asuva Tyrvään Sanomien lukija kysyy, jätetäänkö osa kaupungin alueista pimentoon

MIELIPIDE Viitaten Tyrvään Sanomien (29.8.2019) juttuun kylien asukkaista ja välimatkoista lähetän terveiseni Lahdenperästä Hämeenkyrön kunnan rajoilta. Meiltä on matkaa noin 24 kilometriä Hämeenkyröön, noin 34 kilometriä Ikaalisiin ja Tampereellekin vajaa 60 kilometriä. Sastamalan taajamaan matkaa on noin 48 kilometriä! Asiointi täältä Lahdenperästä kohdistuu hyvin usein Hämeenkyröön, Ikaalisiin ja niin edelleen. Vammalan keskusta eli Sastamalan kaupungin keskusta on hyvin, hyvin harvoin kohteena, paitsi kun kulttuurin vuoksi käy erittäin hyvässä Tyrvään pappilassa. Kirjoitukseni tarkoituksena on vain muistuttaa, että kaupungin laajuus on myös eriyttävä asia. Monesti syrjäkylät jäävät syrjään, vaikka kylissä on vielä elämää ja työssäkävijöitäkin – veronmaksajia siis. Kohdistuvatko mietteet ja ajatukset, päätökset ja suunnittelut niin, että osa kaupungin alueista jää täysin "pimentoon"! Näin ei pitäisi olla. Syntyperältään Suodenniemeltä