Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”Olisit nähnyt ne Maurin piirrokset opettajista” – 50 vuotta sitten ihminen käveli Kuussa, Woodstock julisti rakkauden sanomaa ja liki puolet Vammalan lukion tuoreista riemuylioppilaista reputti kirjoituksissa

Kesällä 1969 Stonewall Innin mellakat käynnistivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen uuden aallon Yhdysvalloissa, ensimmäiset yhdysvaltalaisjoukot vetäytyivät Vietnamista, ihminen käveli ensimmäisen kerran Kuussa, The Beatlesin ikoninen Abbey Road -kansikuva otettiin Lontoossa ja nelipäiväinen Woodstock-festivaali alkoi New Yorkin osavaltiossa. Niin, ja täällä Tyrväällä järisytti se, että Vammalan Yhteislyseon ”anarkistisista” abiturienteista vain 55 prosenttia valmistui sinä keväänä ylioppilaaksi. Se oli melko lailla alle keskitason, sillä valkolakin sai silloin 85 prosenttia koko maan kirjoittajista. – Meitä kirjoittajia oli 84 ja reputtaneita 38. Se on aika paljon, nauraa tuore riemuylioppilas Raija Uskali nyt, puoli vuosisataa myöhemmin – ja löytää erään syyn ”suureksi reputukseksi” kutsuttuun suoritukseen ruotsin kielestä. – Ruotsi oli silloin hirveän vaikea aine, ja siitä monet reputtivat. Minäkin luulin, että reputtaisin, mutta pääsin nippa nappa läpi, luokanopettajana Tyrväänkylän koulussa elämäntyönsä tehnyt Uskali kertoo. Siihen, että ruotsin kieli aiheutti hankaluuksia, saattaa löytyä selitys, joka on sidoksissa vesipyssyihin, Härmän Mattiin ja Kunnaksen Mauriin . – Istuimme Härmän kanssa eturivissä vesipistoolien kanssa, ja kun ruotsin opettaja kirjoitti kirjaimia liitutaululle, ammuimme ne sitä mukaa pois, Kunnas kertoo. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.) Kompastuskivi – ja kyseenalainen ennätys Koska suuresta reputuksesta on kulunut nyt 50 vuotta ja reputtajat saaneet sittemmin valkolakkinsa, heistä tuli tänä vuonna riemuylioppilaita. Niinpä tuoreet riemuylioppilaat saivat kuunnella Vammalan lukion lauantaisessa ylioppilasjuhlassa luokkatoverinsa Erkki Tuomisen puhetta, joka ei voinut jättää legendaarista reputusta huomiotta. – Me olimme viimeiset, jotka kirjoittivat tuolloin arvostelultaan kolmiasteisen kokeen: laudatur, cum laude approbatur ja approbatur. Niin, ja olihan tietysti vielä se improbatur – ja tuosta improbaatturista tulikin meidän joukolle iso kompastuskivi, Tuominen muisteli puheessaan. Kompastuskivi se oli myös Tuomiselle itselleen, joka – kuten moni muu – reputti ruotsin. Syksyllä Tuomisen ruotsi lähentelikin jo laudaturia. – Huonoa tuuria vai mitä, mutta yli 45 prosenttia meistä hylättiin keväällä 1969. Taisi olla Suomen ennätys. Syksyllä taas kaikki meni pääosin hyvin, Tuominen jatkoi. Hyvin meni myös jatkossa, sillä esimerkiksi Tuominen teki myöhemmin töitä ammatillisten oppilaitosten johtotehtävissä Helsingissä. – Aina on joku, joka jää jälkeen, mutta tästä meidän porukasta kukaan ei jäänyt jälkeen, vaikka moni reputti, Tuominen pohtii. ”Niin, ja olihan tietysti vielä se improbatur – ja tuosta improbaatturista tulikin meidän joukolle iso kompastuskivi.” (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.) Opettaja pelottaa yhä Selitystä ”suureen reputukseen” on Tuomisen mukaan turha hakea opettajista tai opetuksesta. – Niin paljon tuli kouluaikana harrastettua kaikkea muuta, että aina ei aika sille varsinaiselle koulutyölle riittänyt, Tuominen totesi puheessaan. Samana kesänä, kun amerikkalaisastronautti Neil Armstrong lausui kuuluisat sanansa ihmisen pienestä mutta ihmiskunnan suuresta askeleesta Kuun pinnalla, Tyrvään Sanomat ruoti pääkirjoituksessaan yhtä kaikki syytä Vammalan Yhteislyseon abiturienttien ennätykselliseen epäonnistumiseen. Arveltiin, että opiskelumenestys riippuu kolmen perustekijän – oppilaan, opettajien ja vanhempien – lisäksi ”koululaitoksen hallinnollisista ja ulkoisista puutteista”, ja yleisökirjoituksessa eräs opettaja etsi ”vikaa järjestelmästä, henkilökohtaisista sturm und drang -kausista puhumattakaan”. Riemuylioppilas Mauri Kunnas myöntää, että Vammalan Yhteislyseossa oli silloin kurinpito-ongelmia. – Minäkin soittelin kitaraa saksan tunneilla, mutta ne opettajat olivat varmaan jo luovuttaneet meidän kanssamme siinä vaiheessa, Kunnas kertoo Vammalan Seurahuoneella riemuylioppilaiden tapaamisessa. Samaa Kunnas veisteli Tyrvään Sanomien haastattelussa myös elokuussa 1989. – Hauskanpito oli koko touhun idea. Kaiken tarkoituksena oli vain pyrkiä naurattamaan toisia entistä päättömämmillä tempauksilla, Kunnas kiteytti koulunkäynnin syvimmän olemuksen silloin. Opettajilla oli vaikeuksia saada ääntänsä kuuluviin kaiken sen metelin keskellä, mutta eräs letkautus on ikuistunut ainakin A-luokan abiturienttien korviin. – Luokanvalvoja kysyi, että mikä jätkien lepokoti se tämä luokka on. Pelkään häntä yhä, vaikka hän on jo kuollut, Kunnas kertoo. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.) Myös Kunnas reputti Tuomisen Erkin ja Härmän Matin tavoin myös Mauri Kunnas sai palata syksyllä ylioppilaskokeen ääreen. Kunnas ei tosin reputtanut ruotsia, vaan englannin. – Totta kai reputin. Syksyllä meni sitten läpi, Kunnas kertoo. Jos ajassa voisi palata taakse päin, Tuominen saattaisi keskittyä lukio-opintoihin hieman tarkemmin kuin silloin. Kunnas taas ei. – Minulla on aina ollut huono keskittymiskyky, hän perustelee. Siitä kielii vesipistoolin ja kitaransoiton lisäksi kenties se, että Kunnaksen vihkoihin ilmestyi muutakin kuin vain muistiinpanoja. – Olisit nähnyt ne Maurin piirrokset opettajista, Tuominen kommentoi. Toisaalta abiturienttien asenne oli ylipäänsä huoleton. Kun Tyrvään Sanomat (12.8.1989) kysyi Kunnakselta, Härmältä ja Ketolan Jormalta , miltä ”suuri reputus” tuntui, kolmikko vastasi näin: – Ei se tuntunut mitenkään ahdistavalta. Lopputulos oli keväällä kaikilla sama, ja enemmistöön oli hyvinkin mukava kuulua. ”Totta kai reputin.” Ei kalja eivätkä aatteet Kuulennon ja muun hulinan lisäksi vuosi 1969 jäi historiaan siitä, että Suomessa astui voimaan keskiolutlaki – ja elintarvikeliikkeiden hyllyltä sai siitä lähtien kaljaa. Kunnas ja Tuominen pohtivat, että silläkin saattoi mahdollisesti olla jotakin tekemistä kehnon koulumenestyksen kanssa, vaan ei heihin. – Me olimme molemmat raittiita, kaksikko kertoo. Aatteellinen ilmasto oli niin ikään taka-alalla. Härmä, Ketola ja Kunnas totesivat Tyrvään Sanomien (12.8.1989) haastattelussa näin: – Koulunkäynti oli hyvin epäpoliittista hauskanpitoa, joskin jotain protestihenkeä tietysti oli ilmassa. Siinä vaiheessa opiskeltiin jo elämääkin. Samassa haastattelussa kolmikko, jota jutussa kutsutaan ”velmuilun veteraaneiksi”, antaa reputukselle varsin suoran selityksen. – Samalle luokalle kasaantui tavallista suurempi määrä hulluja. Allun lasit laskeutuivat hiljaisuudessa Jos ei hulluja, niin Tuomisen mukaan ainakin laiskoja. – Oli eräs tapaus, jolloin pieni laiskuuden poikanen seurauksineen jäi elämään loppuiäksi, Tuominen pohjusti puheessaan riemuylioppilaana. – Meillä oli lukiossa tuolloin kokeilussa niin sanottu ylipitkä matikkalinja, ja oppilaitakin meitä vain tusinan verran. Yhtenä vuonna opettajana oli Frimannin Allan eli Allu. Sitten yhtenä maanantaiaamuna totesimme, että kukaan ei ollut tehnyt kotilaskuja. Se oli siihen aikaan lähes anteeksiantamaton juttu. Rohkein joukosta valjastettiin sitten selvittämään asia opettajan kanssa. Niin sitten Hujun Riku viittasi tunnin alussa ja sanoi, että antaisiko opettaja anteeksi, kun me ei laskettu kotilaskuja, koska luulimme, että saamme kokeet, Tuominen jatkoi. – Allu laski silmälasit nenänvartta alaspäin ja tuijotti meitä hetken hiljaisuuden vallitessa. – Ja sanoi sitten vakavalla äänellä, että täällä ei luulla mitään. Täällä vain tiedetään. Ylioppilaskirjoituksissa se tieto taisi tosin joka tapauksessa olla kateissa – mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. – Kaikki meistä on menestynyt tosi hyvin, vaikka alku olikin tällainen, riemuylioppilas Uskali toteaa. Tuleville abiturienteille Uskali lähettää kuitenkin terveisensä kokemuksen rintaäänellä. – Kannattaa keskittyä siihen opiskeluun, tosin on sitä myös rentouduttava ja pidettävä hauskaa, Uskali kiteyttää.