Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Elise, 22, ja Annika, 25, ovat sukunimensä viimeiset perilliset, näin Sastamalan suku sai alkunsa – ”Ehdottomasti aion tulla käymään”

Sastamalan Elisellä, 22, on sastamalalaisittain hauska sukunimi. Kotkasta kotoisin olevan nuoren naisen sukunimi on sama kuin pyöreitä vuosiaan juhlivalla Sastamalan kaupungilla. Sukunimi on suojeltu, eikä sen kantajia oli Suomessa kuin kuusi; kaikki Elise Sastamalan perhepiiristä. Nimi on muun muassa Elisen siskolla ja tämän vanhemmilla. Tyrvään Sanomat tavoitti Elise Sastamalan Helsingistä. Hän kertoo, ettei ole koskaan vieraillut kaimakaupungissaan. Itse asiassa hän tiedosti varsin myöhään sen, että Sastamala on myös kaupunki. – Olisiko siitä noin 10 vuotta, nainen miettii ääneen. Kerrottuani hänelle, että Sastamalan kaupunki on itse asiassa ollut olemassa tasan 10 vuotta, hän naurahtaa. – Ai, no sittenhän se meni aika hyvin. Elise Sastamala sanoo, ettei tiedä Sastamalan kaupungista juuri mitään. Ihan tarkasti hän ei tiedä edes, missä kaupunki sijaitsee. – Joskus olen kuullut puhuttavan Sastamalan kirkosta, hän sanoo. – Ja tiedän, että Sastamala ja Vammala liittyvät toisiinsa. Isoisoisä muutti nimensä Mikä sitten on Sastamala-sukunimen alkuperä? Tarina ei itse asiassa ole kovin poikkeuksellinen. Nimi tulee Elisen isän isoisältä. Hän oli merimies nimeltä Vahl, ennen kuin 1930-luvulla sukunimi suomennettiin. Muut sukulaiset ottivat tuolloin nimekseen Valveen, mutta Elisen isoisoisä ei tätä nimeä halunnut. Se muistutti merimiestä laivan venttiilistä. Siksi isoisoisä valitsi nimekseen Sastamalan, paikan, josta oli kotoisin. Tämän jälkeen nimeä ovat kantaneet hänen jälkipolvensa. Nyt sukunimen tarinan jatko on Elisen ja tämän siskon Annikan käsissä. 22- ja 25-vuotiaat nuoret naiset ovat Sastamala-sukunimen viimeiset perilliset. – Jää nähtäväksi, miten tässä käy. Olisi kiva, että nimen perinne jatkuisi, Elise Sastamala sanoo. Enää ei tarvitse toistaa niin usein Sastamalan perheen naiset ovat ylpeitä harvinaisesta sukunimestään. Harvinaisuus on kuitenkin tuonut mukanaan sen, että he ovat joutuneet tavaamaan ja toistelemaan nimeään uudelleen ja uudelleen, etenkin aiemmin. Viime vuosina Sastamalan kaupungin synty on lisännyt sukunimen tunnettuutta. – Olen huomannut, ettei nimeä ole tarvinnut niin paljon toistaa. Voin aina sanoa, että sukunimeni on se kaupunki. Myös vanhempani ovat alkaneet käyttää sitä, että Sastamala, se kaupunki. Elise Sastamalalle ei ole sattunut nimikaiman takia väärinkäsityksiä tai kömmähdyksiä, mutta perheen äiti Terhi toteaa, että posti on toisinaan tullut jos milläkin nimellä. – Saastamoinen ja Saastamala, mitä milloinkin, hän naurahtaa. Pakko on vielä kysyä Sastamaloilta, joille Sastamala on toistaiseksi outo paikka, aiotteko tulla käymään? – Ehdottomasti aion tulla käymään. Tämä on hauska sattuma, Elise Sastamala sanoo.