Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Sastamalan koronatapausten määrä kasvoi vuorokaudessa kolmella – Tartuntoja on ollut myös nuorilla

Varmistettujen koronatartuntojen määrä on kasvanut Sastamalassa vuorokauden aikana kolmella. Uusia todennettuja tartuntoja on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiistaina kello 12 päivitetyn tiedon mukaan Sastamalassa 14. Tartuntojen määrä pysyi paikkakunnalla pitkään 11:ssä sen jälkeen, kun määrä pääsiäisen pyhinä nousi 5:stä yli kaksinkertaiseksi. Sastamalan sosiaali- ja terveyspalveluiden Sotesin johtava ylilääkäri Urpo Hautala sanoo, että kaikkien 14 tautitapauksen tartuntaketjut ovat selvillä ja potilaiden lähikontaktit on laitettu kotikaranteeniin. Hautala vahvistaa, että sastamalalaisia on ollut koronaviruksen takia myös sairaalahoidossa. Osa sairastuneista on jo myös parantunut taudista. Koronaviruksen aiheuttamia kuolemia ei ole Sastamalassa ollut. Tartuntoja myös nuorilla Koronatautitapauksia on todettu Sastamalassa kaikenikäisillä ihmisillä, niin nuorilla, keski-ikäisillä kuin iäkkäilläkin. Heidän oireensa ovat Hautalan mukaan olleet taudinkuvalle tyypillisiä. Näytteidenottojen määrää lisätty Koronatapaukset ovat toistaiseksi olleet asukaslukuun suhteutettuna Sastamalassa selvästi yleisempiä kuin koko Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä. THL:n ilmoittama niin sanottu ilmaantuvuusluku on Sastamalassa 57,67. Luku ilmaisee covid 19 -tapausten määrän 100 000 asukasta kohti. Sairaanhoitopiirin kunnista vain Orivedellä (65,52) ja Valkeakoskella (61,99) ilmaantuvuus on Sastamalaa suurempi. Näissä kunnissa tapausten määrä on pysynyt pitkään ennallaan. Urpo Hautalan mukaan Sastamalassa todettu covid 19 -tapausten suhteellisen suuri ilmaantuvuusluku selittyy sattumalla. Myös näytteitä on nyt otettu ihmisiltä enemmän. Koko Pirkanmaalla ilmaantuvuusluku 38,7 Kokonaisuutena Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä covid 19 -tapausten ilmaantuvuus on tällä hetkellä 38,7 ja esimerkiksi Tampereella 43,67. THL:n karttasovelluksen tiedot perustuvat tartuntatautirekisteriin ilmoitettuihin laboratoriokokein varmennettuihin covid 19 -tautitapauksiin. Koronakartta-sovelluksen uusimmat tiedot ovat maanantailta 20. huhtikuuta. Juttua päivitetty 21.4. klo 14.09. Lisätty johtovan ylilääkärin kommentit.