Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”Ajattelin, että tämähän on hyvää bisnestä” – Kiikkalainen Pyry Parikka, 12, osti hattarakoneen ja alkoi tienata enemmän kuin tarpeeksi

Jos Sastamalan 4H-yhdistyksen kesäyrittäjän myyntituotto on vähintään 200 euroa ja työaikaa takana ainakin 20 tuntia, nuori voi hakea kaupungilta 150 euron yritystukea. Kyseisistä yrittäjistä nuorin, kiikkalainen Pyry Parikka , 12, saavutti nuo rajapyykit jo kauan ennen kuin kesäloma edes alkoi. – Enää pitäisi kirjoittaa se yritysraportti, Parikka kommentoi. Varmuutta ei ole, mutta Parikka arvelee, että hän on Sastamalan kesäyrittäjistä kaikkein menestynein. Hattaroita on myyty jo kuudessa tapahtumassa ja herkkuja mennyt kaupaksi viitisensataa. – Kaipasin rahaa säästöön eikä ollut kesätöitä tiedossa, joten ryhdyin yrittäjäksi. Aika harva ikäiseni nuori tekee vielä töitä, vaikka osa saattaa olla jossakin pappansa pellolla hommissa, Parikka sanoo. ”Tällainen lienee melko harvinaista täällä päin” Kun Parikka myi hattaraa ensi kerran, kone oli vuokralla – vaan ei pitkään. – Ajattelin, että tämähän on hyvää bisnestä. Jäin sen verran voitolle, että ostin koneen omakseni, Parikka kertoo. Erityisesti mustikalta ja mansikalta maistuvat hattarat ovat menneet ahkeran yrittäjän mukaan kuin kuumille kiville. Kilpailijoita hattara-alalla ei ole tullut Sastamalassa tai Nokialla vastaan. – Tällainen on varmaan melko harvinaista täällä päin. Onkohan lähin hattarakoju Särkänniemessä? Hattaraa Parikka on myynyt muun muassa Sastamala-messuilla ja kirpputoreilla sekä Vammalan torilla vappuparaatin aikaan. Siellä kiikkalainen löytyi hattarakoneineen Tyrvään Kone- ja Kulkuneuvoharrastajien pisteestä. – Taatani on moottoripyöräilijä, joten pääsin sinne myymään hattaraa. Sastamala-messuilla myin kuitenkin eniten, noin sata hattaraa päivässä. Kengurukengät ja airsoft-ase Parikan menestys on herättänyt myös ikätovereissa kipinöitä. Eräs luokkalainen ehdotti jälkeenpäin, josko he voisivat tehdä yhteistyötä; häneltäkin kun löytyy hattarakone. Siihen nuori yrittäjä ei kuitenkaan suostunut. – Tämä on minun bisnekseni, Parikka toteaa. Paitsi kipinöitä, menestys voi herättää myös muita tunteita. – Olen ostanut omilla rahoillani esimerkiksi airsoft-aseen ja kengurukengät, ja kaverini valittavat, ettei sellaisessa ole mitään järkeä. Taitavat ehkä olla vähän kateellisia, Parikka arvelee. Yritys saattaa laajentaa Hattaran lisäksi Parikka saattaa myydä jatkossa pehmojäätelöä. – Pehmis olisi hyvä tuote silloin, kun on kuuma. Sitä varten pitäisi tosin olla juoksevaa vettä, yrittäjä pohtii. Tänä kesänä Parikalta saa vain hattaraa. Raaka-aineena toimii makuaineiden lisäksi raesokeri, jota kuluu kolmisen grammaa hattaraa kohti. – Kilosta sokeria saa siis yli 300 hattaraa, yrittäjä kertoo. Hattaroita Parikka on valmistanut laskujensa mukaan viitisensataa tänä vuonna. Tuote on myös yrittäjän itsensä herkkua, mutta kotona hattarakonetta käytetään harvoin. – Se pitää kuitenkin pestä aina käytön jälkeen, yrittäjä huomauttaa. Katso videolta, kuinka Pyry Parikka valmistaa hattaraa!