Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Riippusillan kaikkia mahdollisuuksia ei ole vielä nähty – silta on matkailuvaltti, jota kannattaa kehittää

Useita vuosia suunnitellun Keikyän riippusillan kunnostus käynnistyy vihdoin ja lopulta nopealla aikataululla. Sillan yleinen käyttö keskeytyy jo marraskuun 15. päivä kunnostustöiden vuoksi. Hyvä näin, sillä Suomen pisin puurakenteinen riippusilta on syytä saada kuntoon, ennen kuin sitä uhkaa käyttökielto. Silta korjataan nyt Keikyän perikunta ry:n talkooponnistuksella. Osittain malli on tuttu Kokemäeltä, jossa Säpilän riippusilta kunnostettiin samaan tapaan. Kaupunki vuokrasi sillan kyläyhdistykselle ja hankkeeseen saatiin myös leader-rahoitusta. Keikyän riippusillan osalta kyseessä on niin suuri hanke, että puhdasta rahaakin tarvitaan melkoisesti. Ammatti- ja talkootöineen sekä tarvikkeineen puhutaan arviolta 0,5 miljoonan euron kustannuksista. Kun kaupunki jokin aika sitten kilpailutti hankkeen, urakkahinnat olivat miljoonaluokkaa. Merkittävästi edullisemmin silta saataneen kuntoon nyt, kyläläisten innolla ja hyvällä tahdolla. Keikyäläisten talkoohenkeä täytyy ihailla. Siitä on syytä olla kiitollinen muuallakin Sastamalassa. Suomen pisin puurakenteinen riippusilta ei nimittäin ole tärkeä vain keikyäläisille, vaan koko kaupungille. Millaiset matkailumahdollisuudet Keikyässä odottavatkaan, kun silta osataan kauniiksi kunnostettuna hyvin markkinoida? Aktiivilomailijalle voitaisiin tarjota siltojen lenkkiä polkupyörällä Ellivuoren sekä Keikyän välillä ja kulttuurinnälkäisille kävelykierrosta paikallista teollista historiaa esitellen.