Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Matkahuollon asiamies vaihtui Mouhijärvellä – Kultalyhty muutti Häijään Äijään

Mouhijärven alueen Matkahuollon asiamies vaihtui, kun Häijään Äijän kauppakiinteistöön muuttanut naisten vaateliike Kultalyhty otti palvelun hoitaakseen. Aiemmin Matkahuolto toimi samassa kiinteistössä sijainneen eläintarvikeliikkeen yhteydessä. Kultalyhdyn kauppias Eeva Kunnas kertoo, että Matkahuolto on jo siirtynyt hänen hoidettavakseen. Liike muutti Tupurlantie 7:stä Häijään Äijään. – Minulle tarjottiin tilaa, joten siirryin. Olen odotellutkin mahdollisuutta päästä tähän, Kunnas sanoo. Häijään Äijän liiketila on samaa kokoluokkaa kuin Kultalyhdyn aikaisempi tila Tupurlantiellä. Valikoimassa säilyvät naisten vaatteet ja kengät. Myös uusia malleja on tulossa. Kultalyhty muutti kaksi vuotta sitten Häijääseen Kiikoisten ABC-liikenneaseman liikekiinteistöstä.