Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Eläkeläinen, poksautitko samppanjapullon?

MIELIPIDE Maakuntalehdessä oli viime viikolla mielenkiintoinen artikkeli, joka oli otsikoitu: "Ostovoima kasvaa etenkin eläkeläisillä". Jutussa kerrottiin, että solmittujen työehtosopimusten yleiseksi linjaksi on tullut sopimus, joka korottaa palkkoja 3,3 prosenttia kahden vuoden aikana ja poistaa kiky-tunnit. Sitten Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Elina Pylkkänen: "Eläkeläisten, työttömien ja eri tulotasoilla olevien tulot kasvavat varsin hienosti. Eläkeläiset voisivat poksauttaa samppanjapullon varsinkin, kun heidän tulotasonsa on ollut neljä vuotta jäissä." Lausunto on herättänyt melkoista polemiikkia eläkeläisten keskuudessa, sillä eläkeläiset ovat ainoa tulonsaajaryhmä, joka lakisääteisesti köyhtyy, kiitos 1995 hyväksytyn taitetun indeksin, joka piti purkaa, kun suuret ikäluokat ovat eläkkeellä. Yksikään hallitus ei ole siihen puuttunut. Eläkerahastoissa 210 miljardia euroa Eläkerahastot kasvoivat viime vuonna 20 miljardilla eurolla. Eläkeyhtiöiden edusmiehet ilmoittavat kuitenkin, että ylimääräisiä varoja ei ole, ei senttiäkään ylimääräistä. He puhuvat kuin omista rahoistaan, vaikka TELAN laskelman mukaan 140 miljardia euroa on nykyisten eläkkeensaajien säästöjä. Eikö meillä olisi oikeutta saada tuotoista edes pieni osa? Eläkeläisillä olisi mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Suomessa on yli 1,5 miljoonaa eläkettä nauttivaa ihmistä. Kaikilla eduskuntapuolueilla, ehkä Harkimon puoluetta lukuun ottamatta, on omat eläkeläisjärjestönsä, jotka ovat tiukasti talutushihnoissa kiinni. Jäseniä näissä järjestöissä on noin 300000 ihmistä eli 20 prosenttia eläkeläisten määrästä. Kimmo Kiljunen perusti vuonna 2008 puolueisiin sitoutumattoman Suomen senioriliikkeen, jonka tarkoituksena oli saada kerättyä eläkeläiset yhden järjestön taakse ja sillä joukkovoimalla pystyä vaikuttamaan eläkeläisten tilanteeseen. Kaunis, mutta epätoivoinen ajatus. Tällä hetkellä Kiljunen on vielä järjestön hallituksessa, mutta tuli valituksi eduskuntaan viime keväänä sosiaalidemokraattien ehdokkaana ja kovin palo lienee hiipunut, kun omassakin puolueessa on eläkeläisjärjestö. Kirjoitin tästä eläkeläisten yhteisestä puolueesta jo 2000-luvun alussa ja totesin, mikä joukkovoima yhteisellä järjestöllä olisi. Pyysin silloin paikallisten eläkeläisjärjestöjen puheenjohtajilta kannanottoa tähän mahdollisuuteen, mutta vallitsi täysi hiljaisuus, minkä ymmärsin. Olisiko nykyisistä puheenjohtajista kanttia ottamaan kantaa? Ajatelkaa, mikä puolue olisi eduskunnan suurin! Jussi Lehtinen