Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ei se koko, vaan sisäinen kauneus – ”Sen jälkeen on pidetty tiiviisti yhtä – sinä ja minä”

Olet ihan hyvän näköinen. Melko nuorekkaan oloinen. Sinusta tulee ehkä hitusen mieleen se vanha Valion televisiomainos: Panen maitoa tulemaan! Olet sekoitus maalaista ja kaupunkilaista. Kuten tuo maitomainoskin – olet suloinen. Olet kasvanut melkoisiin mittoihin. Aina välillä tuntuu, että olet vähän liian runsas. Ulokkeesi yltävät tuonne ja tänne. Mutta toisaalta, ei koko ratkaise, vaan sisäinen kauneus. Olet fiksu ja filmaattinen, jos niin haluat. Pidän sinua aika viisaana. Joissakin asioissa tuntuu, että olet jämähtänyt paikallesi. Se ärsyttää. Joskus taas yllätät rohkeudellasi. Yleensä olet kuitenkin hyvin perusteellinen ja haluat selvittää asiat juurta jaksain. Siihen puoleen sinussa olen monesti kyllästynyt. Olet värikäs, kuin kesäinen kukkaniitty. Ja taiteellinenkin olet, ja nautit kulttuurista. Urheiluhullu olet ollut niin kauan kuin minä muistan! Rakastat kirjoja, niistä jaksat innostua vuodesta toiseen, vaikka odotan, että innostuisit välillä jostakin muustakin. Sanottava on sekin, että olet melkoinen jääräpää. Varsinkin yhdessä asiassa olet päättämätön, etkä saa valmista aikaiseksi. Jotkut ovat sitä mieltä, että olet sisäänpäin lämpiävä, että sinua on vaikea lähestyä. Minä olen eri mieltä. Aikanaan otit minut lämpimästi vastaan, etkä vaikuttanut lainkaan vieraalta. Sen jälkeen on pidetty tiiviisti yhtä – sinä ja minä. Saanko toivoa sinulta yhtä asiaa? Hassuttele! Huumori pelastaa maailman! Ihan hulluksi ei silti tarvitse heittäytyä. Monessa asiassa olet juuri minulle sopiva. Mukava, maan- läheinen ja aika ajoin hyvinkin toimelias. Kesällä olet melkoisen kuuma pakkaus! Rakastan sinussa juuri sitä, että olet niin monipuolinen, sekoitus vähän kaikkea – uutta ja vanhaa. Se harmittaa, kun vähättelet itseäsi. Annan sinulle neuvon: kehu ja rakasta itseäsi. Vaikka olemme jo vanha pari, olen yhä kiinnostunut sinusta. Mielenkiintoni pysyy yllä, koska en tunne sinua vielä läpikotaisin. Sinussa on paljon sellaista, johon haluan tutustua lähemmin. Riitoja, onhan niitäkin matkan varrella ollut. Meillä on osittain yhteiset rahat, ja välillä tuntuu, että käytät rahojani turhuuteen. Siitä en tykkää. Ja murteesi – en tiedä mitä ajattelisin siitä. Rakas kotikaupunkini Sastamala, onnea kymmenestä vuodesta. Jatketaan yhteistä matkaa.