Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sastamalan kirkkovaltuutettu: ”Tiedän kokemuksesta, että diakonia ei ole mukavaa kahvittelua ja hartauksia”

MIELIPIDE Kotimaa-lehdessä 10.1.2020 oli sisäministeri Maria Ohisalon haastattelu otsikolla: Turvallisuus kuuluu kaikille. Hän kertoo, että ihmiset ovat turvattomia, kun he joutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle. Heikossa asemassa olevilla ihmisillä ei ole voimavaroja hakea tukea, joihin he ovat oikeutettuja. Ministeri sanoo myös, että ”marginaaleista marginaalein väestö ei saa aina apua kirkolta”. Kuuntelin keskiviikkona 9.1.2020 radion aamuhartauden. Diakoni Anne Matilainen Kajaanista kertoi työviikostaan. Hän kirjoitti osto-osoituksen perheelle, jonka rahat eivät laskujen maksun jälkeen riitä ruokaan. Hän iloitsi narkomaaninuoren kanssa siitä, että tämä vihdoin pääsi korvaushoitoon. Hän suunnitteli päihteitä käyttäville naisille leiriä, jossa ei joudu viikonlopun täysihoidosta maksamaan mitään. Anne Matilainen kertoi kotikäynneistään nuorten äitien luokse, toinen lastensuojelun pyynnöstä ja toinen psykiatrisen poliklinikan pyynnöstä. Viikko päättyi kriisipuheluun nuoren äidin kassa, joka oli paennut perheväkivaltaa. Kaikki asiakkaat olivat kyseisellä viikolla olleet alle nelikymppisiä. Ministeri Ohisalo viittaa Kotimaa-lehdessä väitöskirjaansa (Murusia hyvinvointivaltion pohjalla: leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus) näin: ”kirkon työntekijät eivät liiku siellä, missä vaikeasti syrjäytyneet elävät”. Haastatellut saivat kirkolta apua ja ruokaa, mutta päihdeapua he eivät saaneet. “työntekijät eivät liiku siellä, missä vaikeasti syrjäytyneet elävät”. Ohisalo ohjeistaa kirkkoa laajentamaan työtään tähän suuntaan. Mietin, onko kirkon diakonia ottanut opikseen vai onko se jo ennen väitöskirjaa ollut uskollinen perustehtävälleen, joka on lähimmäisen rakkauteen perustuvaa palvelua olemalla siellä, missä hätä on suurin ja minne muu apu ei ulotu. Vai onko ministerin väitöskirjan otos ollut liian pääkaupunkikeskeinen? Tiedän kokemuksesta, että diakonia ei ole mukavaa kahvittelua ja hartauksia. Kirkon diakoniaa tarvitaan siellä, missä yhteiskunnan apu ei yksin riitä. Diakonia toimii keihäänkärkenä luovuttaen aloittamistaan hankkeista aikanaan päävastuun yhteiskunnalle. Kirkon diakonia tekee tiiviisti työtä yhdessä yhteiskunnan ja kolmannen sektorin kanssa. Diakoniatyöntekijät liikkuvat siellä, missä on hätä, ahdistus, yksinäisyys, tuska, puute, tuomio, häväistys, häpeä, mutta myös ilo ja onni. Lähimmäisyys on aina rakkauden ja toivon asialla. Maritta Laiho Sastamalan seurakunnan kirkkovaltuutettu Tampereen hiippakunnan kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaaliehdokas