Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tiesitkö tätä? – Big Brother -talossa istuskellaan sastamalalaisilla säkkituoleilla

Oletko katsonut kotimaista tosi-tv-ohjelmaa Big Brother Suomi? Jos olet, oletko pannut merkille värikkäät Hotkiss-säkkituolit? Ne on nimittäin valmistettu Sastamalassa. Säkkituolit tehdään alusta loppuun Sastamalassa. Niiden valmistaja on sastamalalaisyritys Omset Oy. Säkkituolien täytekin tulee Sastamalasta, ThermiSolilta. – ThermiSol on toimittanut säkkituoleihin täytteet jo kymmeniä vuosia. Nyt tuotanto siirtyi juuri Epsiralle. Täyte on EPS-raetta, kertoo ThermiSolin toimitusjohtaja Veli Ollila . Ollila myöntää, ettei ole itse katsonut kyseistä televisio-ohjelmaa, mutta tietää, että sastamalalaistuolit ovat siellä näkyvästi esillä. – Olen siitä tosi iloinen ja toivon, että julkisuus toisi lisää töitä suomalaiselle säkkituolivalmistukselle. – Nuoret katsovat ohjelmaa ja näkevät, miten hyvännäköisiä ja muodikkaita Sastamalassa valmistetut säkkituolit ovat. Kyse on kotimaisesta laatutuotteesta, Ollila sanoo. Hotkiss-säkkituoleilla on sisustettu Big Brother -taloja Suomessa aiemminkin. BB-taloon ne on toimittanut sastamalalainen verkkokauppa Säkkituoli.fi.