Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Christer koki lapsena järkyttävän tragedian Ruotsissa – Poika adoptoitiin Suodenniemelle ja hänestä tuli musiikin huippulahjakkuus

Suodenniemeltä kotoisin oleva muusikko Christer Jokela , 40, oli maailmanlaajuisesti uutisen aihe vuonna 1984. Hän oli tuolloin 4-vuotias ja asui äitinsä kanssa Tukholmassa. Uutisiin nelivuotias Christer päätyi sen jälkeen, kun hänet löydettiin kerrostaloasunnosta kuolleen äitinsä kanssa. Äiti oli kuollut yllättäen sydänkohtaukseen. Christer oli ollut kuolleen äitinsä kanssa asunnossa viikon ajan. Christer Jokela on puoliksi kreikkalainen ja puoliksi suomalainen. Hänen biologinen isänsä on kreikkalainen ja äiti suomalainen. Suodenniemeltä kotoisin ollut äiti muutti nuorena Ruotsiin, tapasi kreikkalaisen miehen ja he saivat pojan, Christerin. Vanhemmat erosivat pian pojan syntymän jälkeen. – Tukholmassa asuminen oli 1980-luvulla äidilleni yksinhuoltajana haasteellista pienten tulojen ja yliopisto-opiskeluidensa vuoksi. Vapaa-aikanaan hän opetti maahanmuuttajaromanien lapsille ruotsia. Yhden äitini oppilaista tapasin Tampereella muutama vuosi sitten – se oli mielenkiintoista, Christer kertoo. Varhaiset lapsuusvuodet eivät olleet Christerille helppoja. – Tukholmassa asuessamme biologinen isäni vainosi lääkäriveljensä kanssa meitä niin, että jouduimme muuttamaan esikaupunkialueelle Märstaan salaiseen osoitteeseen. Siitä huolimatta he löysivät meidät ja isältäni tuli tappouhkauksia usean vuoden ajan, Christer muistelee. Äidin kuoltua Christerin isää ei enää tavoitettu ja pieni poika adoptoitiin Suodenniemelle. – Muutin Ruotsista hyvin erilaiseen ympäristöön Suodenniemelle, enoni perheeseen. Sain uudet vanhemmat. Perhe asui ensin Suodenniemellä ja sitten vuosien ajan Laviassa. Christerin kasvattivanhemmista kumpikaan ei ole enää elossa. – Isän kuolemasta on aika tarkalleen vuosi. Eno Jaakko Jokela asuu yhä Suodenniemellä. Hän on innokas sukututkija ja monet Vammalassa varmasti muistavatkin mopoautolla köröttelevän Jaakon. Hän oli mukana perustamassa Vammalan seudun Sukututkijoiden yhdistystä. Hän harrastaa sukututkimusta edelleen. – Biologinen isäni on edelleen elossa, mutta en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä. Musiikin huippulahjakkuus Musiikillisesti Christer Jokela on ollut lahjakas pienestä lähtien. Hän soitti Lavian kirkon urkuja jo 12-vuotiaana. Hän on koulutukseltaan musiikin maisteri. Jokelan pääinstrumentti on piano, mutta hän osaa soittaa myös poikkihuilua ja lyömäsoittimia. – Olen opiskellut myös laulua ja soittanut armeijan soittokunnassa lyömäsoittimia. Christer tekee monipuolisesti musiikin alan töitä. Hän säveltää, tekee sovituksia sekä nuotteja ja valmiita äänitteitä asiakkaiden omista sävellyksistä. – Sovitan asiakkaan biisin, soitan ja äänitän instrumentit, editoin, miksaan ja usein myös masteroin äänitteet. Christer sairastaa harvinaista neurologista sairautta. Sairauden takia musiikista on viime vuosina tullut enemmän harrastus kuin työ. – Harvinaissairauksien joukkoon kuuluvasta keskushermostosairaudestani ei koskaan pääse lomalle tekipä mitä tahansa, hän toteaa. – Vaikka sairaus vaikuttaa eniten lihaksiin, on oireisto niin laaja, että itseänikin hirvittää. Sairauden takia puhuminen on Christerille vaikeaa ja hän käyttää apua puheäänenvahvistinta. Ei tullut merikapteenia Jos musiikki ei olisi vienyt sinua mennessään, niin mikä sinusta olisi tullut? – Todennäköisesti olisin opiskellut merikapteeniksi, jotta olisin päässyt reissaamaan merillä. Nyt on ollut tyytyminen vain matkustajan rooliin. Mitä teet silloin, kun et soita tai työskentele musiikin parissa? – Silloin teen harrastuksena elektroniikkatöitä. Yleensä rakennan audioalan elektronisia laitteita, kuten ekvalisaattoreita, kompressoreja ja syntetisaattoreita. Jo pitkään olen tehnyt harrastuksena erityyppisiä taide-elokuvia abstraktisen kuvamateriaalin ja äänimaisemien avulla. Olen tehnyt myös lyhyitä tarinan sisältäviä elokuvia. Onko sinulla haaveita? – Omaan elämääni liittyviä haaveita on paljonkin, Christer sanoo ja jatkaa: –  Yhteiskunnallisella tasolla haaveilen siitä, että ihmiset oppisivat näkemään köyhien, sairaiden ja muiden vähemmistöjen kyykyttämisen ja virkamiesten korruption ihmisiin kohdistuvina rikoksina sen sijaan, että annetaan näihin syyllistyvien kävellä hyväksytysti vapaana kadulla. Entä, mihin uskot? – Näen ihmiskunnan osana suurempaa universaalista tietoisuutta, jossa jokaisella meistä on elämäntehtäviä, vaikka emme aina tule niistä tietoisiksi. – Jokaiselle ihmiselle tulisi jo lapsena iskostaa ajatus siitä, että hän on arvokas ja hänen elämänsä on elämisen arvoinen siltikin, vaikka ihmisarvo ja -oikeudet olisi häneltä lytätty täysin. Paras elämänohje, jonka olet saanut? – Sain äidiltäni joskus koriste-esineen, jonka pohjassa olevassa tarrassa luki monille tuttu ”luja tahto vie läpi harmaan kiven”. Se on hyvä elämänohje. Esiintyminen Suodenniemellä Christer Jokela esiintyy Suodenniemellä tulevana sunnuntaina. Ohjelmistossasi on muun muassa elokuvasävelmiä. Mikä elokuva on jäänyt lähtemättömästi mieleesi? – Tällaisia elokuvia on todella paljon. Moni suosikkileffoistani on suurimmalle osalle katsojista tuntemattomia mestariteoksia vuosikymmenten takaa. Lähes kaikissa näistä elokuvista on myös mainio musiikki. Elokuvista voisi mainita legendaarisen mykkäelokuvan Metropolis (1927), venäläisen Solyaris-elokuvan (1972) ja Disney-animaatioklassikon The Small One (1978). Paras muisto Suodenniemeltä? – Erittäin hienot maisemat ja ystävälliset ihmiset. Muistan myös lämpimän vastaanoton paikallisilta ihmisiltä, kun elämässäni tuli iso muutos ja muutin lapsena Tukholmasta Suodenniemelle uusien vanhempieni luokse. Musiikkia ja runoja elämän keinussa su 4.10. klo 16 Suodenniemen seurakuntatalolla, os. Kirkkotie 12, Sastamala. Christer Jokela piano, runoja esittävät Saila Ahonen, Leila Rintala ja Terhi Sajakoski. Kahvitarjoilu. Järj. Suodenniemi-Seura ja Suodenniemen kappeliseurakunta. Muusikko. Valmistunut musiikin maisteriksi Helsingin Metropoliasta. Sitä ennen musiikkipedagogi ja muusikko musiikinteorian ja säveltapailun sekä sävellyksen linjoilta. Musiikkiteknologi. Kirjoitti ylioppilaaksi Lavian lukiosta 1998. Perusti oman yrityksen, ChristerMusic, 2008. Sairastaa keskushermoston aineenvaihduntasairautta, johon liittyy mm. erittäin harvinainen aivojen välittäjäaineiden pyridoksaalipuutos. Sairaus vaikuttaa muun muassa puhumiseen. Adoptoitiin 4-vuotiaana Ruotsista Suodenniemelle Sastamalaan. Asuu Tampereella. Harrastaa elektroniikkatöitä, omien elokuvien tekemistä ja elokuvien katsomista.