Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Kruunausta odotellessa – ”Tuliko sittenkin mukaan maksamatonta tavaraa?” miettii Ranskan Lyonissa asuva entinen vammalalainen Asta Kallio

Puhdistin jääkaapin etikkavedellä. Tehtävä oli helppo, koska sivuun siirrettäviä ruokatarvikkeita oli vain nimeksi: nokare voita, maustekurkkuja, sinappia ja pala inkiväärijuurta. Kun viimeinenkin siivu aamun aloitukseen välttämättömästä emmental-juustosta oli hävinnyt, oli selvää, että oli varustauduttava hankintaretkelle. Kahdeksaantoista päivään en ollut ruokakaupassa käynyt. Täytyy todeta, että oravaelämäntapani on näyttänyt parhaat puolensa. Varastoni osoittautuivat yllättävän monipuolisiksi: pakastekaappi piukassa valmiiksi tehtyjä annoksia keitoista lihapulliin ja kanapatoihin, jäätelöstä kermaan ja kakunsiivuihin, ryynivarastossa tattaria, riisiä, polentaa, semoulia, kvinoaa ja tietysti pastaa, peltipurkkipuolella säilykekalaa, tomaattimurskaa, papuja, maissia, mustajuurta, herkkukaapissa korppuja, hedelmäpatukoita, Mozart-kuulia ja tummaa suklaata, prosenttipuolella punaviiniä ja armanjakkia. Todellinen puute leivästä Valmiit ruoka-annokset eivät ole vieläkään loppuneet, mutta hedelmät ja juurekset tietysti joutuivat säännöstelyyn heti alkupäivinä. Viimeistä porkkanaa hellin niin kauan, että se alkoi kasvattaa juuria, ja viimeinen mandariini kelli pöydällä silmänilona kunnes arvelin, että sen sisus osoittautuu kuivaksi solukoksi. Molemmat ehdin kuitenkin pelastaa parempaan tarkoitukseen. Ainoa todellinen puute on leivästä. Koska suomalaiseen leipään tottuneena vaalea ranskanpulla ei minua suuremmin innosta, leivon leipäni normaalioloissakin itse. Taikinani nostatan tuorehiivalla, jota hankin joko leipomosta tai ruokakaupasta. No sitäkös nyt olisi ollut pakastettuna, kun kauppa on likellä. Ja kun kuivahiiva ei kuulu kokoelmiini, alkoi leipävaranto nopeasti huveta. Näkkileipää riitti joksikin aikaa, sitten on pitänyt tulla toimeen vaaleilla korpuilla. Pelkän hiivan takia ei ole kauppaan kannattanut lähteä, piti odotella kunnes muutkin tarpeet tulivat riittävän vaativiksi. Ulkonaliikkumislupa kaupassa käyntiä varten Valmistin ostettavien tuotteiden listan sellaiseen järjestykseen, että kulkisin kullakin käytävällä vain kerran. Koska lista oli pitkä, varustauduin vetolaukulla, selkärepulla ja käsikassilla. Päälleni puin tuulitakkityyppisen kesätakin, kaulaani runsaan huivin ja käsiini ohuimmat nahkahansikkaani. Lompakon sijasta mukaani otin vain asiakas- ja luottokorttini erillisessä muovitaskussa, kirjoittamani ja päiväämäni ulkonaliikkumisluvan kaupassa käyntiä varten sekä passini. Hankintaretkeni ajankohdaksi olin valinnut puolipäivän, koska silloin ranskalainen lounastaa. Valinta osui oikeaan, kaupan ovella ei ollut jonoa ja sisällä voi liikkua melko vapaasti rikkomatta kenenkään reviiriä. Etsimäni tuotteetkin olivat jokseenkin saatavilla siihen asti kunnes tulin kahvihyllylle. Kauraryynejä eivät pidä jauho- eikä ryynihyllyssä, vaan aamiaismurojen jatkeena – nyt ei ollut sielläkään, leipomustarvikkeet oli siirretty vallan uuteen hyllystöön. Siinäpä sitten jouduin juoksemaan jo siksakkia hyvistä kaavailuistani huolimatta. Jauhoista oli jäljellä vain kaikkein kurjinta halpalaatua ja hiivaa – ei ollenkaan. Ei kuivaa eikä tuoretta! Pleksilasin suojassa istuvaa kassaneitiä kiitin urheasta työssäolosta, molemmat värähtivät vaistomaisesti hieman, kun kuittia ojentaessa muovihanska kumminkin kosketti nahkahanskaa. Lastasin laukkuni, syöksyin ulos aurinkoon ja avasin keuhkoni raittiille ilmalle. Vanhaa kahvia, ei hiivaa Kotihissiin ei ollut tulijoita. En ollut käyttänyt hissiä kolmeen viikkoon, mutta nyt oli otettava Schindler nostoapuun. Ennen lähtöä olin siirtänyt matot syrjään ja valmistanut sankoon pesuaineliuoksen. Vedin ostoskärryni pitkin lattiaa asuntoni läpi suoraan parvekkeelle, riisuin nahkahanskani, huivini, baskerini ja takkini, ripustin tuuletuskoukkuun. Kävin pesemässä lattiat ja käteni, menin erottelemaan ostoksista kylmään pantavat tuotteet. Koska kaikki oli pakattu muoviin, pesin pakkaukset lämpimällä saippuavedellä, kuivasin ne ja laitoin sinne etikkapestyyn kylmäkaappiin. Muut tuotteet saivat jäädä odottelemaan varjoiselle parvekepöydälle siihen asti, kunnes aurinko kääntyi nurkan takaa niitä lämmittämään. Silloin otin ne puolestaan sisälle, pesin hedelmät ja juurekset, pakkaukset pyyhin kostealla. Ainoata kahvipakettia käsitellessäni kiinnitin huomiota siihen merkittyyn päivämäärään: 1/03/2020. Kauppareissupäiväni oli 1/04/2020. Mistä ihmeen takavarastosta viimeinen paketti oli kaivettu? Vanhentunutta kahvia, ei hiivaa. Toivottavasti ei myöskään viruksia! Kuulostaako atomisodalta? Kuulostaako atomisodalta? Ei minuun ole iskenyt paniikki eikä luulotautisuus, noudatan pohjoismaisen viileästi tervettä järkeä, hallituksen suosituksia ja määräyksiä. Maahan on julistettu ulkonaliikkumiskielto tietyin poikkeuksin, poliisi valvoo sen noudattamista sakkorangaistuksin. On syytäkin, ranskalainen indivudualisti ei hevin taivu ylhäältä tuleviin määräyksiin. Tavallinen influenssapotilas tartuttaa viruksensa pariin läheisyydessään olleeseen. Tämä tautitulokas tarttuu keskimäärin kuuteen uhriin, joista osa ei tiedä olevansa tartunnan saaneita ja avustaa tietämättään virusten turistimatkaa. Tauti leviää eksponentiaalisesti. Hoitokapasiteetti ylitetty Tuoni on tehnyt raskasta satoa, vanhimmat ja heikoimmat sortuvat ensin. Nyt tehohoidossa olevista jo puolet ovat alle 60-vuotiaita. Pohjois-Ranskan ja Pariisin kriisialueilla hoitokapasiteetti on ylitetty, sairaita on kuljetettu helikoptereilla etelän ja lännen sairaaloihin. Kun koneidenkaan kuljetustahti ei riittänyt, pystytti armeija kenttäsairaalateltan Pariisiin, valtion rautatiet varusti kaksi luotijunaa hengityspotilaskuljetuksiin. Pääkaupungissa jouduttiin ottamaan suuren tukkumarkkinapaikan valtava kylmähalli vainajien säilytystilaksi, kun sairaaloiden kylmähuoneet täyttyivät. Hautausurakoitsijat eivät selviä ruuhkasta, arkuista on pula. Omaiset eivät pääse saattamaan rakkaitaan, hautausmaan portit pysyvät suljettuina, muistotilaisuuksia ei järjestetä. Joka kolmas minuutti Ranskassa kuolee yksi kruunuleiman saanut. Minulla on neljä tomaattia, viisi banaania ja kaksitoista mandariinia, paprika ja porkkanoita, kahvia vaikka vanhaakin ja luottavainen mieli. Silti lasken päiviä kauppareissustani – tuliko sittenkin mukaan maksamatonta tavaraa? Kirjoittaja on yli kymmenen vuotta Lyonissa asunut entinen vammalalainen.