Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”Ota rohkeasti yhteyttä! Olemme tavoitettavissa” – Näin helposti saat yhteyden pankkisi asiantuntijoihin

Paikallisena pankkina OP Sastamalan vahvuutena on tavoitettavuus, mikä tarkoittaa asiakkaille asioinnin helppoutta ja asiantuntijoiden saavutettavuutta. -Haluamme tavoittaa asiakkaat ja että asiakkaat tavoittavat myös meidät, kiteyttää OP Sastamalan toimitusjohtajana joulukuussa aloittava Janne Pohjolainen . -Tavoitettavuutemme erottaa meidät pääkilpailijoistamme. Ole meihin rohkeasti yhteydessä! Pankin toimitusjohtajan tehtävien siirtyessä Jyrki Rantalalta Janne Pohjolaiselle siirtyy uusiin käsiin myös pankin työyhteisön hyvä ja motivoiva ilmapiiri. -Meillä on noussut uusi hieno polvi pankin tehtäviin. Jatkossakin annamme työntekijöillemme uusia motivoivia tehtäviä ja kasvatamme osaamistamme asiakkaiden eduksi, Pohjolainen taustoittaa. Myös uusi toimitusjohtaja itse kiittelee mahdollisuuksiaan kehittyä OP:n tehtävissä. Oulun yliopistossa laskentatoimea pääaineenaan opiskellut ja kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Pohjolainen aloitti OP-uransa pankin kassalla Oulussa 2005. -Olen saanut olla monissa sijoitus- ja rahoitusalan tehtävissä sekä esimies- ja johtajatehtävissä niissäkin jo yhdeksän vuotta. Tämä kaikki on antanut laajan näkökulman OP:n toimintaan ja rahoitusmaailmaan. Talo on tullut tutuksi. Viimeksi Janne Pohjolainen on toiminut OP Asiakaspalvelut Oy:ssä yksikön päällikkönä, josta tehtävästä hän siirtyy tutun OP Sastamalan johtoon. -Seitsemän vuotta sitten tulin pankkiin töihin tänne Sastamalaan, ja tänne olen myös perheeni kanssa juurtunut. Oulu on kotipaikkani, mutta kotini on Sastamala, hän luonnehtii sitoutumistaan paikkakuntaan. OP Sastamalan asiakkaille pankin palveluiden ja henkilökunnan saavutettavuuden rinnalla helppoutta merkitsee myös palveluiden monikanavaisuus. -Asiakas saa itse valita, mitä kautta hän kanssamme asioi. Valtaosa asioista hoituu verkossa ja mobiililaitteilla, mutta henkilökohtaisella palvelulla on edelleen kysyntää. Paikallisesti johdetussa osuuspankissa asiakkaiden ääntä käyttää omistaja-asiakkaiden valitsema edustajisto, lisäksi vuorovaikutus on laajentunut uusiin kanaviin. –Yksi hyvä ja aktiivisessa käytössä oleva kanava on meidän Facebook-sivumme, jossa viesti leviää nopeasti paikkakunnalle.   Puhelinnumero 010 257 5202 palvelee kaikissa pankkiasioissa maanantaista perjantaihin kello 8-22 sekä arkilauantaisin kello 10-16.   Mikäli varsinaiset palveluaikamme eivät sinulle sovi, kysy meiltä myös ilta-aikoja ajanvarauspalveluihimme.   Yritys- ja maksuliikepalvelut tavoitat numerosta 0100 05151.   op.fi/sastamala