Ladataan
Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Vammalan Yrittäjät

Kaupallinen yhteistyö: Rahoitu.fi - Jaana säästi huimasti lainakustannuksissa lainavertailun avulla

Jaanalle hänen kaksi koiraa olivat korvaamattoman tärkeitä perheenjäseniä ja suru oli suuri kun toinen koirista yllättäen sairastui. Koiran ollessa äärimmäisen tärkeä, Jaana ei epäröinyt hetkeäkään ottaessaan pienlainoja pystyäkseen maksamaan koiransa eläinlääkärikäynneistä koituneet kulut. Pienistä puroista kasvoi kuitenkin suuri joki, ja lainojen kulut olivat kuin huomaamatta nousseet yllättävän korkeiksi. Jaana tuskastui vaikeaan tilanteeseen ja alkoi etsiä tietoa kuinka hän selviäisi lainojen kulujen maksamisesta helpommin. Hän tutustui lainojen yhdistämisen mahdollisuuteen, ja totesi sen olevan kaikista sopivin ratkaisu hänen taloustilanteeseen. Hän löysi tiensä Rahoitu.fi-sivuille, ja vakuuttui maksuttoman palvelun nopeudesta, ja päätyi lähettämään lainahakemuksen siltä istumalta. Hakemuksen lähetettyään, hän sai tarjouksen jo samana iltana, ja siten pystyi nukkumaan yönsä jo hiukan levollisemmin kun rahahuolet eivät enää painaneet jatkuvasti mieltä. Lainojen yhdistäminen helpottaa kuukausikuluissa Kuten Jaanan tapaus osoittaa, ei yllättäviä tilanteita pysty ennustamaan ja välillä tulee odottamia menoja joihin täytyy jostain löytää varoja. Jaana oli valmis tekemään lähes mitä tahansa koiransa terveyden suhteen, mikä tarkoitti useita pienlainoja kuluineen. Yllättävien menojen maksamiseksi useat, kuten Jaana, hakevat lainaa helpottaakseen tilannetta. Jaana ei nähnyt tilanteessaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin kulutusluottojen ja lainojen ottaminen, jotta hän pystyisi maksamaan lemmikkinsä hoitokulut. Siksi yhdistelylaina oli hänen tilanteessaan ideaali ratkaisu ongelmaan, sillä se toi konkreettista säästöä: 10 000 euron lainan korko tippui lähes puoleen (16 % -> 8,5 %). Kuukausittaiset lainakulut putosivat sadalla eurolla, joten rahaa jää käytettäväksi muihin tarpeellisiin menoihin. Lainaa hakiessa kannattaa hyödyntää lainanvertailupalvelua, joka kilpailuttaa ja auttaa löytämään juuri sinulle sopivimman ja halvimman lainan puolestasi. Rahoitu.fi on täysin maksuton suomalainen rahoituspalvelu, joka auttaa sinua löytämään yhdellä hakemuksella parhaan mahdollisen vakuudettoman lainan. Osoituksena toimintamme luotettavuudesta meille on myönnetty oikeus käyttää arvostettua Avainlippu -tunnusta. Toimimme yhteistyössä vakavaraisten lainanmyöntäjien kanssa, joilla on Suomen Finanssivalvonnan hyväksyntä.