Uutiset Elämänmeno Puheenvuoro Urheilu Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kun unohdimme sanoa kiitos ”jokulle”

Joku-ihmistyyppiä esiintyy työpaikoilla, yhdistyksissä, kaveriporukoissa, perheyhteisöissä. Niin kauan kun näissä piireissä liikkuu ”joku” tai mielellään muutamakin, on kaikilla helpompaa. Eikö olekin mukavaa kun asioita tapahtuu eikä itse oikein tarvitse tikkua ristiin laittaa? Kunnes tulee se aika, että itsestäsi tuleekin se ”joku”. Kiitos. Tämä lyhyehkö sana on maaginen ja arvokkaampi kuin miljoonan euron seteli. Se vain tuppaa unohtumaan tässä kiireisessä maailmassa, koska se ei ole fyysinen esine. Mutta silti se on ensiarvoisen tärkeä tässä maailmassa. Äitien (mielestäni tähän voisi lisätä myös isät) tekemälle työlle on keksitty termi METAtyö. Se on sitä työtä, jota tapahtuu päivittäin, mutta jota kukaan ei sinänsä huomaa. Puoliso tulee iltapäivällä töistä kotiin ja astuu ensimmäisenä legon päälle. Keittiössä on pino likaisia astioita, käytävillä likaisia pyykkikasoja. ”Etkös ole tänään kotitöitä ehtinyt tekemään?” Kyllä olen, paljonkin. Samaa tahtia kun niitä teen, uusi paikka sotkeentuu. Mutta katsopas vaatekaappiisi, siellä on taas pino puhtaita vaatteita. ole hyvä. Koska unohdimme kiitoksen merkityksen? Kaikki asiat tässä maailmassa tapahtuu koska ”joku” tekee sen asian tai sen asian eteen jotain. Pelätäänkö täällä kylmässä Pohjolassa kiittää, ettei se ”joku” vaan ylpisty? Ettei se ajattele olevansa korvaamaton? Mieti sinäkin tänään, koska viimeksi kiitit läheistäsi/työnantajaasi/työntekijääsi/lastasi/ystävääsi/yhdistyskaveriasi/puolisoasi?