Onko sinulla ruokaa kaapissa 72 tunniksi juuri nyt? – Sastamalan Martat järjestää tilaisuuden, jossa esitellään kolmen päivän kotivara

Kriisitilanne on tyypillisesti äkillinen, eikä varautumiseen jää välttämättä aikaa. Siksi kotivara on tarpeellinen.

Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Marja Kuuteri kuvattiin viime vuoden syyskuussa antamassa sienineuvoja.

13.4. 12:00

Vähintään kolme vuorokautta pitäisi jokaisen pärjätä sillä ruualla ja juomalla, mitä kotoa löytyy juuri nyt.

Martta-järjestö on saanut paljon kyselyjä siitä, miten kansalaisten tulee varautua häiriötilanteen varalle. ”Aihe on puhuttanut siitä asti, kun korona alkoi. Silloin ihmiset miettivät, mitä kotona tarvitaan, jos kaupassa ei voi käydä. Tällä hetkellä puhutaan erilaisesta kriisivalmiudesta”, sanoo Pirkanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Marja Kuuteri.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos