Kun Vammalaan saapui suuri harvinaisuus, alkoi Antti Virran harrastus – Kokeneella bongarilla on vahva mielipide yhdestä asiasta: ”Siihen en kannusta muitakaan”

Pehulan koulussa Keikyässä työskentelevä Antti Virta opettaa oppilailleenkin luonnon ymmärtämistä ja tuntemista.

Vammalalainen lintuharrastaja ja bongari Antti Virta osallistuu lintujen atlas-laskentoihin. Kokemäenjoen rannassa Pehulassa hän havainnoi koulupäivän päätyttyä toukokuun alussa kolme haapanaa, kalalokkeja sekä västäräkkiparin rakentamassa pesäänsä venevajaan. Pääskyjä ei tuolloin kolean sään vuoksi vielä nähty.

21.5. 6:00

Sastamalalainen Antti Virta nimeää suoralta kädeltä yhden hetken. Oli vuosi 1999 ja Vammalan Vaunusuolla vieraili tunturipöllö. Se oli silloin – ja olisi nykyäänkin – suuri harvinaisuus Pirkanmaalla.

Vaunusuon poikkeuksellinen kohtaaminen oli lähtökohta sittemmin yli 20 vuotta jatkuneelle lintuharrastukselle. Nykyisin Antti Virta bongaa lintuja, opettaa niistä koulussa ja osallistuu nyt myös suomalaiseen lintuharrastajien suurhankkeeseen; atlas-laskentoihin. Niissä selvitetään Suomessa pesivien lintulajien levinneisyyttä vapaaehtoisten lintuharrastajien havaintojen perusteella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos