Sastamalalaiskuvaajan tunteikas kuva nousi suomalaisten suosikiksi Urheilumuseon kuvakisassa

Yleisöäänestyksen voittajaksi selvisi Hannu Moilanen ja Ettei tähtihetket unohtuisi -kuvakisan voittajaksi Antti Järvinen.

19.5. 14:00

Sastamalalaisen Hannu Moilasen tunteikas valokuva VaLePan liigapelistä on menestynyt Urheilumuseon ja Ifolorin järjestämässä kuvakilpailussa.

Ettei tähtihetket unohtuisi -kuvakisa järjestettiin kevään aikana. Kilpailun tarkoituksena oli luoda urheilu- ja liikuntakulttuurista ajankuvaa tänä poikkeuksellisena aikana.

Kuvakisan voittajaksi raati valitsi kauhavalaisen Antti Järvisen kuvan lapsen pulkanlaskusta. Kuva ikuistetaan urheilu- ja liikuntakulttuurin kansalliskokoelmaan.

Hannu Moilasen kuva voitti kilpailun yleisöäänestyksen. Menestyskuvassa VaLePan keskipelaaja Severi Savonsalmi juoksee kentälle junioripelaajien saattelemana.

Kuvakilpailu alkoi helmikuun lopussa ja kilpailuun saattoi jättää kuvia kuukauden ajan. Lähetetyistä kuvista raati valitsi kahdeksan finalistia. Finalistit olivat kolmen viikon ajan esillä Urheilumuseon näyttelyssä ja suomalaisten äänestettävissä Ettei tähtihetket unohtuisi -kuvakisan verkkosivuilla.

Kuvakisan raatiin kuuluivat ex-ammattinyrkkeilijä ja taiteilija Eva Wahlström, ex-keihäänheittäjä ja valokuvaaja Hannu Siitonen, valokuvaaja Jere Hietala, ifolorin laadunvalvoja Otto Parkkonen sekä Urheilumuseon johtaja Jukka-Pekka Vuori.

Vuori toimi palkintoraadin puheenjohtajana.

”Kuvakisan aineisto osoittaa, kuinka haastavista ajoista huolimatta urheilu ja liikunta pystyy tarjoamaan kaiken ikäisille ihmisille unohtumattomia ja ikimuistoisia hetkiä”, Vuori kertoo tiedotteessa.

”Erityisesti lasten ja nuorten kokema liikunnallinen ilo välittyi kuvista. Se osoittaa vahvasti sen suuren merkityksen, mitä suomalaisella urheilu- ja liikuntakulttuurilla on yhteiskunnassamme, ja toisaalta sen, mikä merkitys kuvilla on tämän ilon todentamisessa.”

Urheilumuseo tallentaa, tutkii ja esittelee suomalaista liikuntakulttuuria menestyshetkistä aina arkiliikunnan iloon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos